Ruska 2022, osa 1

Ruska 2022 - Lyhyesti

Pyöräilin Ruska 2022 -tapahtumassa noin 2100 km hieman alle viikossa. Pääsin maaliin vastoin odotuksiani. Olin ensimmäisenä ensikertalaisena maaliin päässyt osallistuja, ja kaikista osallistujista maalissa toisena. Tapahtumaan oli ilmoittautunut muistaakseni 30 osallistujaa, matkaan lähti 27 ja maaliin pääsi 13, joista viisi uutta maaliintulijaa.

Ruska 2022 - Pitkästi

Osa 1 - taustaa ja valmistautuminen

En ole koskaan tehnyt mitään näin tyhmää (vaikka Pompo Stenberg jättikin eriävän mielipiteen). Tai tymää. Ty(h)mäpyöräilyä sanan varsinaisessa merkityksessä. Olin toki joskus kivikaudella ajellut 1940-luvun Pappiskalla 610 kilometriä vuorokaudessa, ja talvipäivänseisausajossa 400 km sekoilun Oulusta Jyväskylään. Mutta en oikein mitään sen pidempää tai tyhmempää. Joskus olin nippa nappa saanut täyteen tuhat kilometriä viikossa. Mutta tässä pitäisi ajaa vähintäänkin tuplat, ja nipistää se kaikki käytännössä levosta, ja samaan aikaan selvitä ilman mitään ulkopuolista huoltoa.

Muistan joskus aikoinaan katselleeni intternetistä, että joku tällainen Ruska-pyöräily on olemassa. Ja muistan tuumineeni että nuo aikarajat ja koko homma on ihan järjetöntä. Toki siis myös kiehtovaakin. Jossain välissä sitten seuraavan Ruskan reitti julkistettiin, ja se menisi Venäjälle. Muistelen leikkineeni ajatuksella, että oispa hienoa polkea Ruska joskus Pappiskalla, ja etenkin jokin tuollainen Venäjänkin puolella muistaakseni jonkin 800 kilsaa n. 2000 kilsastaan kulkeva reitti. Mutta sitten tapahtui erinäisiä asioita, ja onneksi Venäjälle ei tarvinnut kenenkään Ruskan tiimoilta lähteä. Nyt tai toivottavasti enää pitkään pitkään aikaan muutoinkaan.

Korvaava reitti vuodelle 2022 julkaistiin jossain kevään tohinoissa. Tutkin sitä joskus sivusilmällä, edelleen ajatellen omaa mahdollista osallistumistani lähinnä vitsinä, enhän minä ny oikiasti tollaseen halua lähtiä, ja en kuitenkaan pääsisi. Työhommat ja kaikki, juu nou.

Ratkaiseva virhe tuli kuitenkin tehtyä silloin. Heitin edelleen vitsillä työkalenteriin usean päivän varauksen syksylle:

Pyörä ja varusteet, vitsillä tietenkin

Jossain vaiheessa kevättä sitten viimeinenkin pitkään matkaan soveltuva Pappiska antoi periksi. Haarukan kaulaputki katkesi, eikä tulisi olemaan helppo korjaus. Eikä se ole vielä tätäkään kirjoittaessa onnistunut. Nyt yhdessä pyörässä oli keskiö hajalla, toisesta kammet poikki ja kolmannesta haarukka poikki. Kaikissa olisi niin sanotusti hitosti korjattavaa, eikä niitä saisi ajoissa ajokuntoon. Piti siis hylätä tuo erinomaisen typerä idea Pappiskalla ajamisesta, ja palata tuumimaan ehkä vähän vähemmän typerää, mutta silti erittäin typerää ideaa ajaa modernimmalla pyörällä.

Kalenteriin uhkasi kuitenkin pitkin kesää tulla päällekkäisiä juttuja, mutta sinnikkäästi pidin vitsistä kiinni. Olin kuitenkin jo hyvissä ajoin alkanut valmistautumaan Ruskaan muihin helpompiin pyöräseikkailuihin mm. hommaamalla omiin seikkailuihin hyvin sopivan pyörän (Otso Waheela C, joka saapui luokseni jo 31.8.2021), jossa yhtenä kriteerinä rengastilan, kierrekeskiön ja punaisen värin lisäksi olivat kaikki mahdolliset ja mahdottomat kiinnikkeet, mm. fork mountit joilla pyörän etuhaarukkaan saisi kiinni juttuja. Hyvä ystäväni Ylläksen suunnalta oli jo aiemmin taiteillut upean Canyon Dude -läskipyörään passaavan runkolaukun, joten kyselin häneltä runkolaukkua myös tähän uuteen pyörään. Ko. laukku tuli speksattua hyvinkin tarkkaan, ja onnistuneesti. Siinä auttoi myös valtavasti Otso Cyclesin miulle lähettämä rungon CAD-piirros, josta sain tarkat mitat ja 1:1 tulostetun mallikuvan, jolla laukku saatiin täsmälleen istuvaksi.

Aiemmin matkan varrella oli tullut hommattua Dudeen sekä Revelaten tankovaljaat että peräporkkanalaukku, Ortliebin isompi Seat Pack, ja Toni Lundin suosituksesta hommasin haarukkaan kiinni King Cagen Manythingit ja niihin Revelaten Polecat -laukut.

Pyörää hommatessa Otson sivuilla sai valita lähes kaikki komponentit, osat sun muut jostain ehkä 2 - 20 vaihtoehdosta. Sopivia kiekkoja ei kuitenkaan ollut, joten otin vain jotkut perushyvät DT:n G1800 -kiekot ja ajattelin speksata sitten rauhassa paremmat. No tulikin sitten speksattua pitkään, ja viimein loppukeväästä kuriiri toi parvekkeelle melko arvokkaan paketin, jossa oli täysin customina Saksassa käsityönä Light Wolf Studiolla kasattuna Beast Componentsin saksakuitukehiä kolme kappaletta, jokainen kiinni erilaisessa navassa. Ensimmäisessä etukiekossa oli SON:n napadynamo. Toisessa i9:n Torch. Ja takakiekossa White Industriesin XMR Ti.

Kiekkosetti saapui 

Noniin. Minulla oli sitten napadynamokin valmiina. Eli yksi tekosyy vähemmän olla osallistumatta tyhmiin juttuihin. No kun oli napadynamo, niin tarvitsin tietenkin kaikille tuleville retkilleni siihen dynamovalon ja USB-laturin. Näitä oli tullut tutkittua enempi vähempi jo reilu vuoden päivät, ja melkein kaikki setit joista löytyi myös järkevä USB-latausvaihtoehto, vaikuttivat vaativan ainakin jonkin verran propellihattuilua ja elektroniikkataitoja. Kai niitä olisi, mutta ei jotenkin kiinnostanut. Jossain intternetin keskustelussa sitten viitattiin merkkiin nimeltä K-Lite. Se oli kuulemma paras. Ja kallein. Tai ainakin kalleimpia. Mutta tärkeimpänä, ehkä yksi helpoimpia. Ei tarvinnut kuin vetää johdot jotenkin järkevästi, kytkeä ne toisiinsa ja laittaa valo kiinni tankoon. Aloin tutkimaan sitä tarkemmin, ja sehän vaikuttikin tosiaan hyvältä. Kyselin vielä suoraan tuolta yhden miehen australialaiselta firmalta tietoja, speksejä ja suosituksia ja tilasin sitten lafkan ranskalaiselta jälleenmyyjältä vain ranskankielisestä verkkokaupasta täyden nollan ranskan taidoillani itselleni setin.

Napadynamo, valot, usb-laturi. Tsek. Yleisesti ilmeisesti suositellaan, että napadynamolla ladatessa ladattaisiin ensin virtapankkia, ja vasta sitten virtapankista haluamiaan laitteita. Jotkut vermeet ovat kuulemma herkkiä napadynamon ajonopeuden myötä muuttuvalle latausvirralle. Tilasinpa siis huvikseni parit vedenpitävät Nitecoren virtapankitkin. Ainahan niitä tarvitaan, ja omat vanhat pankit olivat jo hyvin loppuunajettuja.

Noh, en osannut päättää, että olisiko 5000mAh vai 10000mAh hyvä, joten pistin tulemaan molempia. Intternetissä kun luki, että etenkin napadynamolla ladatessa pienempi virtapankki on parempi, sillä isompaa ladatessa etenkin loppua kohti lataamisen vastus suurenee. Virtapankkien piti vielä tukea ns. pass through -latausta, eli että pankkia voi ladata samaan aikaan, kun pankista ladataan jotain laitetta. Varmaa tietoa näistä on todella vaikea löytää, mutta joidenkin lähteiden mukaan se näissä yksilöissä toimii, joskin hitaasti. (toim. huom. Ruskassa tälle ei nyt ollut kuitenkaan tarvetta).

Mitäs sitä muuta tarvitsisi Ruskaan omille seikkailuilleen? No majoitteen. Miulla oli jo hyvä kevyt ilmatäytteinen makuualusta ja pari keskinkertaista makuupussia. Telttakin oli, erittäin hyvä mutta yksilöseikkailuille liian iso ja painava Hillebergin Anjan 2 GT. Painoihan se lähes kaksi kiloa, huh. Joskus kesällä hommasin sitten saman firman Enan-teltan, joka menee jo huomattavasti pienempään tilaan.

Makuupussia arvoin pitkään. Siis pitkään. Niin pitkään että meinasi tulla jo kiire, ja valikoima oli aika suppea. Pitkään yritin löytää jostain Western Mountaineeringin Megaliten, mutta se oli loppu käytännössä aivan kaikkialta. Partioaitasta tarttui lopulta mukaan aivan saakelin arvokas Rab Mythic Ultra 360, joka oli lämmin (comfort -8 C), kevyt ja menisi pieneen tilaan. Pussin kestävyys arvuutti, ja etenkin tuo heiveröisen oloinen vetoketju, joka oli vain puolipitkä. Olisin halunnut ainakin 3/4-pituisen vetoketjun, joka helpottaisi pussin käyttöä vain peittona. Ja vasta tätä kirjoittaessani sain selville, että pussista olisi myös pitkän vetoketjun versio, hmpfh. No, ei sitä olisi saanut tuohon aikatauluun kuitenkaan mistään.

Sateella ajaminen

Olen aina vihannut vesisateella ajamista. Tai en tiedä onko vihaaminen turhan vahva sana, mutta sanoisin ainakin että hyvin vahvasti en pitänyt siitä. Vuosikausia olin yrittänyt vaihtelevalla intensiteetillä speksata itselleni hyviä sadehousuja, ja jonkinlaisen sadekuoritakin olinkin jo ostanut ja sen avulla suhteellisen kunnialla eeppisen märästä ja kylmästä Kaldoaivi Ultra Trail -maastopyörätapahtumasta läpi selvinnyt. Mutta tätä tuumin edelleen ehkäpä suurimmaksi esteeksi tuon vitsin realisoitumiselle. Viime vuonna oli reissukertomusten ja -päivitysten perusteella satanut ihan järkyttävän paljon liikaa, ja se oli ollut ymmärrettävästi monelle osallistujalle vaikeaa.

Mutta ne sadehousut. Mistään ei löydy hyviä. Asiaa ei varsinaisesti auta se että miulla on muutenkin kummallisen muotoiseen kroppaani nähden varsin lyhyet persjalat. Paria viikkoa ennen Ruskaa kaverini kuitenkin bongasi Canyonin julkaisseen uusia Adventure-sarjansa kamppeita, ja sieltähän löytyi uudet housut (ja jopa takapuolesta vahvistetut) ja takkikin valikoimista. Kooista en taas ollut yhtään varma. Tilasin sitten kolmet eri koon housut ja kaksi eri koon takkia, ajatellen että ensisijaisesti myyn ylijäämäiset jollekulle (kun näyttivät myyvän pikavauhtia loppuun) tai palautan takaisin. (toim. huom. vain yhdet housut piti palauttaa, lopuille kamppeille löytyi helpohkosti uusi omistaja).

L-koon housut olisivat olleet pituuden puolesta hyvät. Mutta eihän miun perse eikä reidet niihin mahtuneet. XL se sitten oli. Turhan pitkät lahkeet. No, kuitenkin sen verran tiukat ettei haittaa, ei mene ketjun ja eturattaan väliin. Kummalliset sadehousut kyllä. Yleensä noissa kuorihousuissa on todella pitkät vetoketjut lahkeissa, jotta ne voi helposti vetää jalkaan kenkien yli. Näissä oli vain hieman yli nilkan. Juuri ja juuri sain 42-koon Shimanon "talvi"kenkäni mahtumaan niistä. Vyötärön kiristys jätti myös toivomisen varaa, ja housut valuivat jonkin verran ajaessa (toim. huom. olivat kyllä muuten erinomaiset, kuten takkikin).

No nyt oli sitten sadekamppeetkin. En vieläkään ollut ilmoittautunut. Ehkä odotin jotain sellaista tekosyytä, mikä pakottaisi miut hammasta purren harmistuneena jättämään ilmoittautumisen johonkin toiseen vuoteen. Ei sellaista kuitenkaan tullut, ja 28.8. oli viimein deadline ilmoittautumiselle. Siihen pitikin tehdä jo jonkin verran taustatyötä, jotta järjestäjä näki että hommaan on valmistauduttu huolella. 

28. elokuuta se sitten viimein tapahtui, vitsi muuttui todeksi. Sinne meni ilmoittautuminen. En tiedä helpottiko se, vai ahdistiko entistä enemmän 😅

Reitti ja sen suunnittelu

Olen aina rakastanut karttoja. Ihan pienestä penskasta asti. Joskus pienenä suunnittelin ja piirsin omien mielikuvitusmaailmojeni hyvinkin yksityiskohtaisia karttoja yhteenteipatuille A3-papereille. Suurimmassa oli 33 kpl A3-koon arkkeja. Kartat olivat täynnä yksityiskohtia, kuten korkeuskäyrät, laskettelurinteiden hissit, vedenpinnan korkeudet, jokien virtaussuunnat, lyijykynällä piirretyt tieverkot (jotta niitä pystyi päivittämään kaupunkien kasvaessa, juu nou vanhat tiet ja uudet tiet, ohitustiet sun muut). Jälkikäteen ajateltuna ihmettelen, että miulla kesti 22-vuotiaaksi tajuta että voisin opiskellakin tähän liittyvää alaa, eikä miun olisi pakko seurata IT-buumia, niinkuin kaikkien muidenkin. Lähdin sitten opiskelemaan liikennesuunnittelua Tampereen teknilliseen yliopistoon, Oulun yliopistossa otettujen tietotekniikka-alan harha-askeleiden jälkeen.

Reitti. Ruskassa tosiaan reitti on pääosin vapaavalintainen, mutta lähtöpiste, maalipiste ja matkan varrella olevat control pointit yms ovat pakollisia. Joskus tarjolla on myös parkoureja, lyhyitä(?) reittiosuuksia, jotka on ajettava juuri tiettyä reittiä pitkin. Ruskan reitillä on joka vuosi oma teemansa, ja vuonna 2022 Ruska oli varsin vesiputousteemainen.

Lähtö tapahtuisi perjantaina 9.9. klo 19.50 auringon laskiessa Imatrankoskelta. Maalissa Kilpisjärven Tsahkalputouksella piti olla lauantain ja sunnuntain välisenä keskiyönä 17.9. klo 24.00. Aikaa oli siis käytettävissä yhteensä 8 päivää, 4 tuntia ja 10 minuuttia. Kuulostaako helpolta? Ai ei? No ei se noin helppoa olekaan. Aluksi tarjolla oli kaksi vaihtoehtoista parkouria hajauttamaan porukkaa eri reiteille. Ensimmäinen pakkopiste sijaitsi Ilomantsin koillispuolella, Katajapuron putouksella. Seuraavaksi piti löytää tiensä Puolangan Hepokönkäälle. Sitten taas kahden vaihtoehtoisen parkourin kautta Oulangan kansallispuistoon Jyrävälle, sitten Sallan Naruskan pohjoispuolella keskellä ei mitään sijaitsevalle Kullaojan putoukselle. Seuraava paikka olisi Kalmankaltio, sitten pieni silta hyvin Karkialla Gargiaveienillä Norjassa lähellä Altaa, sitten Haltille vievän polun pieni kyltti ylhäällä karulla vuoristoylängöllä Guolasjavrillla Norjassa, upea Gorsabrua siinä vieressä hieman alempana, ja lopuksi sitten vielä piti kavuta sinne Kilpisjärvelle.

Paljonko tuosta tulee matkaa? No äkkiä naputeltuna Googlet, Ridewithgps:t sun muut reittiohjelmat antoivat matkaa sinne 2100-2200 kilometrin hujakoille. Täsmällisellä tasajaolla tämä tekisi vaadittavaksi ajomääräksi 256,92 - 269,16 km per 24 tunnin vuorokausi. Onhan siinä jo ajamista. Lisäksi aika moni noista reitin pakkopisteistä sijaitsi paikoissa, joissa ajaminen oli joko a) hidasta b) kiellettyä tai c) mahdotonta (toim. huom. tai jopa d) hauskaa 😌).

Ruskassa ei ole ulkopuolista huoltoa. Tai ei vain ei ole, vaan kaikki sellainen on ehdottomasti kielletty. Ulkopuolista apua ei saa olla. Toki kaikki matkan varrella sijaitsevat kaikille saatavilla olevat julkiset palvelut ovat sallittuja, eli kaupassa saa käydä, ravintoloissa syödä, hotelleissa ja laavuilla sun muilla yöpyä, kunhan ne ovat kaikille avoimia maksullisia tai maksuttomia palveluja.

Ruskassa pitää myös ajaa yksin. Peesata ei saa, ja jos satut näkemään toisen osallistujan reitillä, silloinkaan ei saa ajaa toisen peesissä, vaan vieressä ja maksimissaan sen 5-10 minuuttia. Sitten on jo pakko jättää väliä vähintään niin paljon, ettei toisesta saa minkäänlaista henkistäkään apua tai tukea. Eri asia sitten, jos ilmoittautuu parina, mutta silloin molempien pitää päästä maaliin, tai molemmat hylätään. Parina ajaessa kaikki tauot ja ongelmat myös helposti kaksinkertaistuvat. Tai yli. Tänäkään vuonna kukaan ei ajanut parina.

Se, että reitti kulkisi Kaakkois-Suomesta itärajan tuntumassa pohjoiseen, sopi minulle mainiosti, ja oli eräs niistä syistä miksi Ruskaan osallistuminen kiinnosti jopa muutoinkin(?) kuin vitsin tasolla. Noilla alueilla olin ajanut hyvin vähän, jos ollenkaan, eli saisin sieltä paljon uusia Wandrer.earth -kilometrejä ja Veloviewer.com:in ruutuja. Noita voisi luonnehtia ehkäpä GPS-peleinä, joissa ensimmäisessä kerätään uniikkeja ajettuja kilometrejä, ja toisessa koko maailma on jaettu ruutuihin, joita kerätään käymällä niissä. Oman elämän maailmanvalloituspelejä siis, tavallaan 😅 Mutta joka tapauksessa mainioita lisätekosyitä uusiin ja kummallisiin paikkoihin menemiselle, ja siten tämä sopi juuri miun kaltaiselleni kummalliselle tyypille aivan kuin nenä otsaan.

Tein reitistä hyvissä ajoin eri variaatioita eri reiteillä ja eri parkour-vaihtoehdoilla. Päädyin aika pian valitsemaan molemmissa vaihtoehdoissa sen läntisemmän reitin, lähinnä vain sen takia että ne vaikuttivat aavistuksen lyhyemmiltä. Pohjoisemmassa valintatilanteessa pidin kuitenkin itäisemmänkin vaihtoehdon mukana, sillä se veisi kulkijansa Kuusamon kautta, ja Kuusamo olisi yksi harvoja hieman suurempia kuntakeskuksia matkan varrella, eikä sitä ikinä tiedä millaisia palveluita tai vermeitä esim. mahdollisesti hajonneiden tilalle sieltä olisi voinut joutua etsimään.

Iteroin reittiä pitkään ja hartaudella. Kävin sitä läpi niin tarkasti kuin vain suinkin jaksoin. Niin korkeuskäyrien, ajoalustan kuin ilmakuvienkin kanssa. Latasin sen testiksi kahteen kännykkään ja gepsiin, ja tutkin läpi kännykälläkin ladaten itselleni samalla offline-kartat sekä Suomen että Norjan puolelta sieltä mistä reitti kulki, ja sieltä mistä reitti voisi eri hätä- ja poikkeustilanteidenkin vuoksi yllättäenkin kulkea. Iteroin reittiä lisää. Lopulta reitiksi muotoutui noin 2072 - 2079 kilometriä pitkä (ja aika kivannäköinen) reitti.

Reitin lisäksi tallensin kännykkään reitin varrelta kaikki löytämäni kaupat päiväkohtaisine aukioloaikoineen. Niin ikään tutkin ja etsin kaikki vähänkin reitin varrella olevat laavut, kodat, tuvat ja katokset ja tallensin nekin. Talletettuja pisteitä kertyi reitin varrelle 142 kappaletta, ja kopioin ne myös toiseen kännykkään ja tietenkin tangossa olevaan GPS-laitteeseen. Gepsinä toimi Garmin GPSMap 66sr, jossa akun pitäisi kestää 36 tuntia putkeen, ja käytännössäkin sillä pääsee yli 30 tunnin kestoon tarkimmallakin tallennustiheydellä. Ja tokihan sitä voi ladata ajaessa.

Kotiläksyt

Tiesin, että kotiläksyt tulisi tehdä huolella. Luin läpi tarkasti kaikki Ruska-raportit mitkä vain löysin. Tankkasin läpi kaikki löytämäni varustelistat, olivat ne sitten Ruskaa varten tehty, tai jotain muuta yhtä tyhmää. Katsoin läpi Mikko Vullin vlogit YouTubesta. Tein oman varustelistani. Yritin oppia muiden raporteista, niin kesken jääneistä ajoista kuin maaliin päässeistäkin. Tapahtuman järjestäjä Mikko Mäkipää totesikin jossain vaiheessa jotain sen suuntaista, että myös omista virheistään voi oppia, mutta fiksu oppii muiden virheistä.

Pakkasin pyörän. Hyvissä ajoin, jo monen monta päivää ennen lähtöä. Luetutin varustelistan läpi kavereilla ja pyysin kommentteja. Lähes kaikki ihmettelivät, miksen ota keitintä sun muita ruoanlaittovälineitä mukaan. En ajatellut enkä edelleenkään ajattele tarvitsevani. En juo kahvia, ja teetäkin vain ehkä kirveellä pakotettuna. Selviän hyvin ilman lämmintä ruokaa useita päiviä, ja onhan matkan varrella sentään joitain ravintoloita. Tulitikut, sytytyspalat ja Leathermanin otin toki mukaan.

Testipakattu pyörä lähes kaikilla varusteilla, vaatteilla sun muilla kamoilla ilman vettä ja vähäisellä ruokamäärällä sai vaa'an näyttämään lukemaa 17,5 kg. Aika kevyt siis vielä. Tuohon tuli sittemmin vielä hieman lisää, kun viime hetken paniikissa ennen lähtöä lisäsin kuormaan toiset bibsit ja hieman lisää muuta pientä.

Pyörän ja varusteiden testailua

Kävin myös ajamassa pyörällä kaikkien varusteiden kanssa jokusen kerran. Ajoin myös pimeällä, testaillen valoja, lataushommia ja tietenkin myös teltan pystyttämistä pimeällä. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin että otsalamppu on tuon pyörän dynamovalon lisäksi aivan välttämätön. Sain sen viritettyä pyörän tankokiinnikkeellä myös kypärään kiinni, jolloin sama valo toimisi myös vara-ajovalona tangossa jos dynamovalo jostain syystä sanoisi sopimuksensa irti. En kuitenkaan testannut mitään pidempiä reissuja, enkä varsinaista oikeaa yöpymistä kamppeilla. En siis ollut mm. nukkunut uudessa makuupussissani kertaakaan ennen matkaan lähtöä.

En stressannut kuitenkaan siitäkään juuri yhtään. Enhän minä nyt ollut vieläkään oikeasti lähdössä ajamaan tätä läpi. Tämähän oli vain vitsi. Ja vaikka vitsi nyt kovasti näytti muuttuvan todeksi, niin eihän minun olisi mikään pakko ajaa tätä läpi. Jos tämä olisi vielä enemmän perseestä kuin kuvittelin sen olevan, niin voisin aivan hyvin jättää leikin kesken. Ei miun tarvitse rääkätä itseäni. Kuten joku oli raporttiinsa kirjoittanut, paras keino oppia asioita Ruskaa varten on lähteä yrittämään Ruskaa. Pääsi läpi tai ei, kunhan on ainakin yrittänyt. Siinä oppii enemmän kuin mistään reissukertomuksesta. Aika harva ilmeisesti pääsee edes ensimmäisellä kerralla Ruskaa läpi. Ei siis mitään paineita. Ja vaikka tämä tässä kuulostaakin kenties hieman itsepetokselliselta vakuuttelulta, ei se sitä ollut. Olin aivan 100% oikeasti tuota mieltä, ja se oli minusta erittäin hyvä niin. Ajetaan sen verran kun hyvältä tai siedettävältä tuntuu. Kyllä sieltä aina pääsee jotenkin pois.

Jälkikäteen ajateltuna olen yhä sitä mieltä että onnistuin tekemään kotiläksyni ja valmistautumisen erinomaisesti. Olisin korkeintaan voinut testata yöpymistä uusilla kamppeilla perusteellisemmin ja ajella jotain useamman päivän reissuja, mutta en usko, että se olisi muuttanut itse Ruskan ajossani sitten yhtään mitään. Etenkin tuo ylläkirjoitettu itsevakuuttelu ja asenne siitä, että ei ole mikään pakko tehdä mitään, toimi todella hyvin.

Jatkuu osassa 2.