Jostain kumman syystä pyöräpaikat Imatralle perjantaina 9.9. olivat käytännössä kaikki loppuunmyytyjä. Ne olivat sitä jo hyvissä ajoin, joten en jaksanut vaivata päätäni sillä sen enempää. Päätin jo joskus vielä ajatukseen itsepetoksellisesti vitsillä suhtautuen, että jos sinne sitten muka menen, menen sitten jo edellisenä päivänä. Matka Oulusta junalla on kuitenkin ajallisesti pitkä, eikä kunnon yöunista Imatralla ennen starttia olisi varmastikaan mitään haittaa.
No sitten olikin jo syyskuu, ja jotain ilmoittautumisnappiakin oli tullut painettua. Piti vissiin sitten elää vitsissä mukana ja ostaa junalippukin. En tykkää matkustaa täysissä junissa, joten vaikka Tampereen ja Tikkurilan kautta kulkemalla olisikin jollain vaihtoehdolla päässyt lähes tuntia nopeammin perille, valitsin kuitenkin itäisemmän vaihtoehdon, joka kulki Kajaanin ja Kuopion kautta Kouvolaan. Sieltä sitten yhdellä vaihdolla Imatralle. Tässä junassa oletin olevan vähemmän matkustajia, ja niin varmaan olikin.
Koitti syyskuun kuudes päivä ja osallistujat julkistettiin. En ollut tätä ennen kertonut oikeastaan kenellekään lähteväni mukaan Ruskaan. Liekö edes itselleni. Mutta nyt se oli julkista, ja vitsin vitseys ehkä taas jälleen hieman vähentynyt 🙈
Vielä ennen lähtöä tein viimeisiä varustehankintoja. Kaverini oli vinkannut Black Diamondin vedenpitävistä kevyistä pieneen tilaan menevistä kuorihanskoista, ja kävin vielä lähtöä edeltävänä päivänä sellaiset ostamassa Oulun Shelbystä. Kummallinen kokoluokitus niissä vain. Otin mukaan kuorihanskojen testaamista varten ajohanskat ja lämpimämmät lobsterit (kokoa XL), ja nekin mahtuivat XS-koon kuorihanskoihin hyvin. Onneksi en ostanut aiemmin näkemättä jotain M- tai L-koon aivan liian ylisuuria versioita 😅 Jälkikäteen voin sanoa, että oli muuten yksi parhaista ja kannattavimmista hankinnoistani koskaan. Kiitokset vielä Antti-Ollille vinkistä!
Arvoin myös juomankuljetuskapasiteettia ja päädyin viimein yrittämään ns. bönthöpussin hankintaa. Miulla oli jo aiemmin ollut yksi viritelmä, mutta sen kestävyys oli aivan mitätön ja remmien kiinnityspisteet murtuivat lähes rikki hyvin nopeasti. Jostain piti siis löytää parempi. Pyöräkaupoista ei kuitenkaan löytynyt mitään. Kuitenkin, intternetin mukaan paikallisessa Partioaitassa piti olla yksi kappale Specialized/Fjällräven-yhteistyön hedelmänä syntyneen bikepacking-malliston punertavan väristä pussia. Tarrakiinnitykset epäilyttivät hieman, ja olihan tuo hieman arvokas. Mutta muutoin ihan pätevähkön oloinen peli. Ostinpa pois.
 |
| Punertava pönttöpussi testissä tangossa |
Pari päivää ennen lähtöä kävin syömässä sellaisen sopivan ähkyn sushibuffetissa. Tämä ei ehkä ollut kovin viisas valinta. Aina ennen vatsani oli kestänyt nuo sapuskat mainiosti, mutta nyt tuntui että se meni kuralle useaksi päiväksi. Eikä ollut oikein ruokahaluakaan. Ja ehkä sellainen vähän orastava huono olokin. Mutta vain aika lievä. Pysyin siis edelleen vitsissä mukana, mutta eihän tuo nyt ehkä ihan sitä parasta tankkausta ollut, kun ruoka meni vähän turhan vikkelästi ja kokonaisvaltaisesti ns. läpi, eikä ruoka noin muutenkaan oikein hirveästi maistunut.
Torstai - lähtöpäivä Oulusta
Tapani mukaan lähden polkemaan rautatieasemalle aina liian myöhään. Nyt lähdin ehkä viisi minuuttia aiemmin kuin normaalisti, ajatellen että nappaan kaupasta vielä jotain ruokaa mukaan junaan. Kaupasta tultuani jatkoin asemalle päin, kunnes huomasin että shortsit unohtuivat kotiin. Voi helevetin perkele ja kaikki mahdolliset kirosanat. Ei sitä varmaan kukaan ymmärräkään, kuinka tärkeät ne olivat minulle - ne olivat lähes osa identiteettiäni, ajoin aina nuo shortsit bibsien päällä. Niissä oli hyvä ja nopea tasku kännykälle, ja ne olivat kaikin puolin kivat, tuoden toki hieman lisää lämpöä reisillekin. Lisäksi hoviompelijani hyvä ystäväni Marika oli juuri muutamaa päivää aiemmin korjannut ja vahvistanut ne juuri tätä reissua varten. Pysähdyin. Katsoin junien aikataulua ja kelloa. Katsoin junien livetilannetta - kerrankin toivoin että juna olisi myöhässä. Ei ollut. Lähdin polkemaan kotiinpäin hirveällä kiireellä vispaten niin maan saatanasti kunnes tajusin etten ehdi. Liian iso riski. Mieli maassa käännyin takaisin ja ehdin junaan noin 3 minuuttia ennen sen lähtöä. En olisi mitenkään ehtinyt kotiin hakemaan shortseja ja takaisin junaan. Miten helvetissä kykenin unohtamaan ne? Pyhä tarkoitukseni oli käydä läpi varustelista vielä ainakin kahteen kertaan läpi ennen lähtöä, mutta niin vain sitä tuli muka niin kiire, ettei vaan ehtinyt tehdä sitä kunnolla 😤🙈.
Junassa alkoikin sitten armoton puhelinrumba ja googletus. Kai nyt jokin lafka Suomessa myisi samoja Bioracerin shortseja. Soitin Lievenille, joka on Bioracerin Suomen edustaja ja ystäväni. Vastaus oli surullinen, sillä Oulun Hulluna.com oli ainoa liike jossa niitä on hyllyssä koko Suomessa. Tuumin, että etsin sitten Imatran tai Lappeenrannan kätköistä perjantaina jotkut muut shortsit, mutta eiväthän ne tietenkään olisi samat. Ja kävi ilmi ettei Imatran kaupoista olisi juuri mitään löytynytkään. Lappeenrannasta ehkä, mutta siitä olisi äkkiä tullut 60 kilsaa ekstraa poljettavaksi.
Koitin soittaa myös Hulluna.com:iin, notta olisiko siellä oikeasti oikeaa kokoa hyllyssä. Ei vastausta. Soitin uudestaan. Varattu. Vartinkin päästä vielä varattu. Lopulta sain Whatsappin kautta omistajaan yhteyden, hän jonotti johonkin pankin palveluun ja siksi linja oli varattu. Whatsappin kautta sain varmuuden siitä, että hyllystä löytyisi oikeaa kokoa samantien, jos vain joku voisi hakea.
Hei, Oulustahan oli tulossa muitakin! Matti ja Matti. Koivuranta ja Lupari. Voisikohan jompikumpi heistä pelastaa minut? Pian kävi ilmi että M. Koivurantakin oli jo matkalla kohti Imatraa, joten no can do. Mutta pelastavaksi enkeliksi ilmaantui M. Lupari, joka lupasi käydä nappaamassa shortsit Maikkulasta matkaan, ja tuoda ne lähtöpaikalle. Ai että mikä huojennus! Hän vain saapuisi Imatralle alle tunti ennen lähtöä, ja lähtöpaikalle vielä tiukemmalla aikataululla. Saisin siis ihan loppuun asti jännittää, ehtisinkö saada shortsit. Lisäksi tiesin vielä, että niitä pitäisi hieman modata saksilla etteivät housut vyötärölle kiristävät osat painaisi ikävästi ihoa vasten.
Junamatka sujui sitten tuon ehkä tunnin kestäneen säädön jälkeen hyvin. Hyvin hitaasti. Kestihän se lähes 9 tuntia. Vaihto Kouvolassa oli nopea, ja opastus ja portaikot täyteen lastatun pyörän kanssa karmeat kulkea. Jälkikäteen voisi tuostakin sanoa, että se oli tavallaan treeniä tulevaa varten. Olin vain vielä autuaan tietämätön siitä, mitä tuleman piti 😆
 |
| Konkoilua Kouvolan katakombeissa |
Olin buukannut itselleni majoituksen Holiday Club Saimaalta, josta olin myös varmistanut itselleni late checkoutin klo 16:een saakka. Siitäkin lystistä köyhtyi vielä kolomekymppiä ekstraa, mutta mitäpä sitä niillä neljällä tunnilla olisi muutenkaan tehnyt, kuin joko palloillut ympäriinsä jossain ja kuluttanut jalkoja & rahaa, tai sitten istunut, väsynyt ja nuokkunut jossain.
Tämä Holiday Club sijaitsikin Lappeenrannan puolella. Lappeenranta yltää yllättävän pitkälle Imatran suuntaan, etenkin sen jälkeen kun Joutsenon kunta liitettiin siihen. Meinasi ensin aiheuttaa sekaannuksia, olinko bookannut itselleni väärän hotellin jostain Aivan Liian Kaukaa ™. No en sentään. Ei sinne ollut kuin noin 7 km Imatran rautatieasemalta erään grillin makkaraperunoiden kautta, kun ensin löysi jotain ihmeellistä kautta tien pois aseman laiturilta. Melkoinen määrä rakennustöitä siellä huudeilla.
Löysin (yllättävän pimeän) tieni hotellille, ja matkan varrelta vielä vanhan kunnanrajakilvenkin 💘
Hotellin vastaanotossa sai hetken vängätä late checkoutin lisähinnasta, mutta uskoivatpa lopulta kun näytin itse mainostamaansa hintaa nettisivuiltaan. Sitten unille.
Perjantai - lähtöpäivä Imatralta
Heräilin yhdeksän jälkeen nukuttuani ihan kohtuullisen hyvin ja pitkään. Muistin nähneeni #ruska2022-unia mm. Puolangan Tokmannilta ostettavasta etutarakasta johon pitäisi jollain Ruskan rastilla kiinnittää peräkärry ja kuskata jotain juomalavoja. Tässä tarkempi kuvaus.
Mutta se aavistuksen heikko olo ja ruokahaluttomuus olivat vielä tänäänkin läsnä. Vääntäydyin aamupalalle aika viime tingassa, ja yritin puoliväkisin syödä hiilari- ja kaloripitoisesti enempiä lihoja vältellen. Puuroa, leipää, mysliä, kasviksia, marjoja yms. Sain syötyä ihan kohtuudella (no en todellakaan, mutta positiivisesti on kai hyvä ajatella), mutta en läheskään niin paljoa kuin olisi ollut hyvä. Ja pian aamiaisen jälkeen tuli taas kiire vessaan. Vatsa oli yhä kuralla. Fiilis oli sitä luokkaa että tästä tulee varmaan tosi hyvä ja onnistunut setti.
Vessassa vietetyn tuokion jälkeen vääntäydyin takaisin peiton alle makoilemaan ja pistin kännykästä Areenan äänikirjat laulamaan. Hyväksi havaitsemani unensaantikeino vaikeinakin hetkinä on nimenomaan kiinnostava, mutta mieluiten yhden rauhallisen lukijan lukema äänikirja, ja Areena-sovelluksen uniajastin. Se toimi nytkin, ja sain torkuttua vielä jokusen tunnin.
Klo 15 jälkeen oveen koputettiin, ja makolin silloin vielä alasti peiton alla. Vähintäänkin puolihereillä kylläkin jo valmiiksi. Yritin huikata että täällä ollaan, mutta eihän se oven ulkopuolelle saakka kuulunut. Ulkomaankielinen siivoja sieltä innokkaasti halusi tulla siivoamaan. Ei ollut vissiin tieto kuitenkaan mennyt perille, että tämän huoneen luovutus on vasta klo 16. No, klo 16 aikaraja kelpasi siivoojalle, ja aloin siinä pikkuhiljaa sitten pukemaan ja pakkailemaan kimpsut & kampsut. Olokin oli jo vähän tuoreempi, mutta silti hieman epäuskoinen.
Klo 16.00 tasan olin ulkona, ja tajusin unohtaneeni pari nippusidettä, jotka olin juuri keksinyt tarvitsevani bönthöpussin parempaan kiinnitykseen. Olisi niitä ollut peräporkkanassa kaikista alimpana, mutta ei kiinnostanut yhtään purkaa koko settiä päästäkseni niihin käsiksi. Ja pakkohan respassa oli niitä olla, joten menin kysymään niitä sieltä heikolla menestyksellä. Kuitenkin vieressäni jonotti asiakas, joka kuuli kyselyni ja kertoi hänellä olevan niitä autossaan vaikka kuinka ja ylimääräisiäkin. Oli näet putkimies. Olisin saanut häneltä tarvittaessa varmaan sen parisataa nippusidettä, mutta tyydyin nätisti viiteen yksilöön ja kiitin lähes kumartaen 🤗
Aikani taiteilin ja taituroin nippusidepatentit kiinni, totesin ne toimiviksi ja lähdin pikkuhiljaa valumaan kohti Imatrankoskea. Aikaa lähtöön oli vielä lähes neljä tuntia. Kruisailin takaisin eri reittiä kuin tullessa (uusia kilsoja ja ruutuja juu nou), ja etsin jostain pikku lähikaupan.
Kokeneempien kuskien raporteista olin lukenut hyvän periaatteen. Aina, kun pyörä ei liiku, on kiire. Ja kun pyörä liikkuu, ei saa olla kiire. Kun pyörä ei liiku, et etene ja aika kuluu. Liikut siis tavallaan taaksepäin suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Ja pyörän liikkuessa sitä pyörää pitää liikuttaa maltilla, ettet aja itseltäsi jalkoja alta. Niitä näet tarvitaan vielä, ja paljon.
Pysähdykset tulee siis tuumia tarkkaan etukäteen, ja jopa kehittää niille rutiini mahdollisuuksien rajoissa. Tuumi siis jo ajaessa ennen pysähdystä, miten toimit, mitä tarvitset ja mitä teet. Kokeilin jo tätä tällä kauppareissulla, tuumin siis ennen pysähdystä ostavani smoothien, paistopistekarjalanpiirakoita, pari Fazerina-patukkaa sekä paketin metwurstia. Lisäksi täytän toisen vesipullon jos hana löytyy nopeasti. Muutoin pysähdys sujui nopeasti, mutta metwurstin valitseminen valtavasta valikoimasta kesti pitkään. Tässäkin voisi siis vielä petrata. Ehdin ajaessa myös päättää juovani smoothien samantien, ja syöväni pari piirakkaa. Hyvää treeniä 👌
Aikaa oli vielä runsaasti. Ajattelin ajella Vuoksen länsirantaan, ja kruisailla siitä suunnittelemani reitin viereistä väylää lähtöä edeltävään kokoontumispaikkaan Vuoksen itäpuolelle. Siinä samassa huomasinkin, että edellisenä iltana Imatralle saapuessani näkemäni suuret rakennustyöt olivat kokonaan sulkeneet sillan, mistä olin suunnitellut pian lähtevän reittini kulkevan Vuoksen ylitse. Aikaa oli hyvin, joten kävin tarkistamassa kaikkialta, ettei siitä tosiaan pääse. Hyvä että satuin tänne, saipahan samantien ensimmäisen yllätyksen eliminoitua ja suunniteltua reitin ensimmäiset kilometrit uusiksi, heti paukusta lähdettäisiin siis etelämpää kohti Vuoksen itärantaa 😅
Pööpöilin eteenpäin ja muistin summittaisesti kokoontumispaikan sijainnin sijainneen jossain tuolla hieman pohjoisempana itärannalla. Ajattelin että kyllä se tulee vastaan, kun pööpöilee rantaa pitkin etiäppäin. En jaksanut tarkistaa tarkkaa sijaintia, kun aikaa oli. Ja sieltähän se lopulta löytyi, ravintola jonka pihamaalla pööpöili kumman näköisiä tyyppejä ja jonka pihalla jokaista koivua vasten nojaili kummallisen täyteen pakattu polkupyörä. Yleensä vielä joku kummahko hyypiö oli ottamassa pyörästä kuvaa.
Käyttäjä prttln teki muuten lähdöstä Instagram-liven, missä esiteltiin niin kuskit, pyörät kuin rengasleveydetkin, tubeless-hommia unohtamatta. Tsekkaapa se! Niin ikään Mikko Nieminen parsi vloginsa lisäksi kasaan koosteen lähes kaikista pyöristä ja tunki sen YouTubeen. Sekin kannattaa tsekata 👌
Kummien hyypiöiden seasta löytyi heti tuttuja. Mikko Vulli, vanha seurakaveri Tampereen vuosiltani Kaupin Kanuunoista. Asustelin tosiaan aikoinaan Tampereella opiskelujen ohessa 22.8.2004 alkaen jonnekin vuoden 2010 hujakoille, ja aloittelin siellä asuessani maastopyöräilyhommia Kanuunoiden riveissä. Ei oltu Mikonkaan kanssa nähty sitten varmaan vuoden 2015(?) kun osallistuin toista(?) kertaa Tour de Tampere Extremeen, n. 300 kilometrin oikein ihanan tyhmään maastopyöräilytapahtumaan 🥰
(Täällä ravintolassa pystyi myös hoitamaan virallisen osuuden, eli maksamaan huikean kympin osallistumismaksun ja vastaanottamaan kortin, mihin tulisi sitten kerätä tietyiltä reitin pakkopisteiltä leimat todisteeksi niillä käynnistä.)
Muita tutumpia tuttuja ei sitten ollutkaan vielä paikalla. Tupoksen supermies Matti Koivurannan ja järjestäjä Mikko Mäkipään olin tavannut joskus aiemmin kerran pari, mutta muutoin tiesin joitain osallistujia lähinnä Twitterin reissukertomuksista ja #ruska2021- ja 2022-postauksista. Siinä oli hyvin pari tuntia aikaa porista pyörää ja latailla kännyköihin viimeisiä prosentteja. Mika Härmä, alias tuskaruska-toteemieläin esitteli pöydän ääressä huikeita innovaatioitaan liittyen mm. huulirasvapuikkoon modaamansa vain muutaman gramman painoisen kierteellisen deodoranttipuikon, sekä kierrekorkilliseen tetraan pakkaamansa mainion houkuttelevan juomasekoituksen, joka koostui vaniljakastikkeesta sekä kinuskikastikkeesta. On muuten varmaan hyvää. (toim. huom. ostin tämän vinkin perusteella matkalla useammankin kerran vaniljakastiketta, mutta kinuskit nöösinä skippasin 🙈)
Vaniljakinuskijuomaesittelyn innoittamana aloin tuumia, että pitäisikö tässä kuitenkin vielä käydä kaupassa. Olimme kuitenkin lähdössä yön selkään klo 19:50 kohti Ilomantsia, eikä matkan varrella olisi oikeastaan mitään palveluita. Olin varovasti ajatellut nukkuvani jokusen tunnin jollain laavulla jo ennen Ilomantsia, jotta olisin siellä aamulla kauppojen jo auettua ja voisin täydentää varastoja. Mutta halusin kuitenkin varautua vielä hieman paremmin siihen, että ajaisinkin ehkä läpi koko yön, kuin joku Roy. Jos siltä tuntuisi. Noh, supermies Matti oli lähdössä kauppaan ja oli jonkin sellaisen jostain suht läheltä skoutannut, joten lähdin hänelle kaveriksi. Kauppa löytyi lopulta, joskin ehkä hieman kauempaa kuin olin alunperin arvellut. Mutta eisevväliä, olihan tässä vielä aikaa. Ostin sitten samantien vaniljakastiketta, muistaakseni jonkin sämpylän tms ja patukoita, ja palasimme Matin kanssa tuloreitistä merkittävästi eroavaa reittiä takaisin. Eihän nyt samoja kilsoja kahdesti ajettaisi. Kartasta olin katsonut nopeasti että tuosta varmaan pääsee radan yli, mutta eipä oikein turvallisesti päässyt. Lisäksi juuri siihen oli parkkeerannut varmaan kilometrin mittainen tavarajuna. Kierrettiin sitten vielä hieman kauempaa, mutta olihan tässä tosiaan aikaa. Hengailimme vielä hetken ravintolassa ja katselin aina välillä neuroottisesti milloin toisen Matin shortsijuna saapuisi. Lopulta bongasin, että se oli saapunut Imatralle aikataulun mukaisesti. Huh sentään.
Pian kello olikin jo reilusti yli 19, ja oli aika suunnata porukalla lähtöpaikalle. Sieltä löytyi myös pelastava enkelini, shortsikuriiri Matti Lupari. Suuret kiitokset vielä! Tuntui etenkin siinä hetkessä siltä että Pekan Ruska oli pelastettu 🥰 Kaivoin EA-laukustani sakset ja aloin saksimaan ylimääräisiä kulmia ja grammoja pois.
Aikaa lähtöön oli enää muutama minuutti. Järjestäydyimme Imatrankosken rannalle kaiteen ääreen kuuntelemaan viimeistä voitelua infopakettia järjestäjän toimesta. Siitäkin löytyy taltiointi prttln:n Instragammiosta, tuolta noin.
Sitten lähdettiin matkaan kosken rannalta ylämäkeen. Ihmettelin hieman, miksi muut taluttivat kun olisi voinut ajaakin. Lähtivät niin hitaasti perhana, että olinkin yhtäkkiä täysin suunnitelmani vastaisesti ylivoimaisen kaukana keulilla, ja matkaa oli takana jo monta metriä. Mitä tästäkin nyt tulee kun heti menee pieleen.
Jatkuu osassa kolme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti