Ruska 2022, osa 4 - Puolangalta

Kannattaako Puolangalta lähteä? Kannattaako sinne jäädä? Vai kannattaako sinne saapua ensinkään? Sitä tuli murkinan mutustelun muassa mietiskeltyä. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa.

Ravintolan jälkeen ajattelin käydä hakemassa Puolangan Shelliltä seuraavalle taipaleelle evääksi jokusen sämpylän. Edellisellä kerralla tässä pysähtyessäni täältä sai muistaakseni ihan kelpoisia sämpyläyksilöitä. Mutta mokoma oli tällä välin ottanut ja lopettanut. Ei kait se hyvejänny pittää kahaviota auki ennää. Mitäpä se.

Palasin sitten parisataa metriä takaisin päin (!) K-kaupalle, josta raidasin mukaani jotain mitä sieltä sattui saamaan. Edessä oli näet pitkä pitkä taival ilman minkäänlaisia energiatäydennysmahdollisuuksia. Ennen Posiolle saapumista matkalla olisi ehkä yksi kyläkauppa mutta sekään ei tainnut olla auki. Ja Posiolle oli kuitenkin vielä noin 180 kilometriä, ja sielläkin olisin joskus keskiyöllä, jolloin sielläkään ei tietenkään olisi yhtikäs mikään auki.

Tie 78 Puolangalta Pohjoiseen Pudasjärven perukoille rullasi ihan kohtuudella. Polvikivutkin taisivat jäädä Puolangalle, ainakin hetkeksi. Pian saavuttiinkin Otson kera tuon Oulun suurimman (ja ainoan?) naapurikaupungin puolelle:

Tien 78 varresta olin kartoittanut pari laavua ja myös lähdettä, jos sitä sattuisi vaikka vettä tarvitsemaan. Puolangalta aiemmin saatujen suolaisten kokemuksien perusteella aina sieltä pois päin polkiessa pukkasi kovasti janottamaan. Miulla oli kaksi 0.95 litran putelia runkolaukussa, ja hieman lisää bönthöpussissa ohjaus-tangossa 🕺🏻.

Jaurakkajärven ja Jaurakkavaaran upeat maisemat liukuivat ohitse. Täältä tuli mieleen muistoja, kun pari vuotta aiemmin kävin kolmen päivän läskipyöräminiseikkailulla (linkin takana 109 kuvaa pelkästään tuolta kakkospäivältä) toukokuussa rämpimässä tuonkin vaaramaisemissa kulkevan upean luontopolun lävitse. Kyseisen luontopolun varrella on muuten erämaasaunakin, käykäähän tsekkaamassa joskus!

Noin 60 kilometrin ajan sain nauttia tuosta tiestä 78. Jotenkin olin pitänyt sitäkin tietä etukäteen tylsempänä kuin se ehkä loppujen lopuksi olikaan polkea. Muuta liikennettä oli varsin vähän, tuuli oli suotuisa ja sää hyvä. Maisemiakin oli ihan kohtuudella. Ja poroja. Ja upea lähes tuliterä kioski. Mikäs siinä polkiessa.

Kioski tien 78 varrella

Iijoen ylityksen jälkeen käännyin tiukasti oikealle ja ylämäkeen jokivartta seuraavalle soratielle. Se oli paljon lyhyempi ja ainakin minulle vielä paljon lyhyempi henkisesti, kuin vaihtoehtoinen valtatie 20. Olin jo ajanut tuostakin tiestä aiemmilla seikkailuillani suurimman osan, mutta sorateistä ei ikinä tiedä. Tie on voitu juuri lanata, siellä voi olla kelirikko, tai sinne on voitu ajaa valtavasti jotain uutta karmeaa karkeaa mursketta. Tämä Yli-Kurentie oli kuitenkin pääosin aivan hyvässä kunnossa, vaikka irtosoraa olikin. Pinnassa näkyi paikoin myös selvästi kapeamman renkaan jälki. Mahtoi liikenne olla sen verran vähäistä, että aikoja sitten tuosta kruisailleen Matin renkaanjälki näkyi yhä monin paikoin.

Irtosoraa ja Iijoki

Soratietä ajellessani tuumin seuraavaa yöpaikkaa. Olin skoutannut edempää pari kotavaihtoehtoa, mutta nyt viimein polvikipujen hellitettyä mielessä alkoi varovasti siintämään myös ihan hotelli Posiolla. Olin aiemminkin työreissuilla yöpynyt ilmeisesti vanhaan kyläkouluun remontoidussa Hotelli Lapin Sadussa, ja koitin soitella ajaessa sieltä itselleni huonetta. Eipä sieltä vastattu. Olikohan jo liian myöhä? Ei ollut kuitenkaan vielä edes pimeä.

Vartin päästä kuitenkin puhelin soi, ja hotellilta soitettiin takaisin! Yksi huone oli vielä vapaana, ja minähän varasin sen, vaikka matkaa olikin vielä noin 100 kilometriä ja tiesin että saapuminen menisi varmaankin keskiyön toiselle puolelle. Mutta olipahan taas tavoite mihin pyrkiä tälle iltaa.

Saavuin Kellotörmän lossin kohdille. Käykääpä joskus testaamassa vanha kunnon kapulalossi Iijoen yli. Toimii siis lihasvoimalla, ja sillä saa ylitse vaikka auton tai kaksikin kerralla. Mutta! 200 kilometriä täynnä tälle päivälle ja polvikin oli ihan semiok-fiiliksissä, jej! Hmm, tuostahan kääntyisi UKK-reitti pohjoiseen. Sehän menisi sopivasti seuraavien pakkopisteiden kautta tai ainakin hyvin läheltä, hmm.

No joku järki tähänkin vitsiin hommaan. Ja sitäpaitsi olin jo kulkenut tuonkin UKK-reitin pätkän aiemmin. Eihän sitä enää tarvitse. Se oli välillä ihan yllättävänkin hyväkuntoista ja kivaa polkua. Pudasjärven kaupunki kun on vielä ainakin toistaiseksi pääosin onnistunut pitämään UKK-reitin alueellaan kunnossa. Kansallispuiston alueella huoltovastuu kuuluukin sitten Metsähallitukselle. Kiitokset molemmille.

Olin aiemmin laskeskellut siinä tuota noin 35 kilometrin sorapätkää kruisaillessani, että valot pitäisi laittaa päälle jotakuinkin Jurmussa, ja juuri ennen Jurmua sainkin ihastella upeita auringonlaskun värien heijastumia taivaanrantaan kerääntyneissä pilvissä huikean hienon hakkuuaukean yllä.

Heijastumia huikean hienolla hakkuuaukealla

Jurmussa pysähdyin hetkeksi bussipysäkille pikaiselle evästauolle VT20:n varteen. Onneksi tuota valtatietä ei tarvinnut ajaa kuin reilu kilometri, ennen kuin pääsin kurvaamaan pimenevässä illassa Jurmuntien varteen jatkaen matkaani kohti pohjoista vielä hetken aikaa Iijokea seuraten. Tämä tie on muuten osa vanhaa Oulu-Kuusamo -valtatietä, ja tätäkin tietä on aikoinaan oikaistu alkuperäisestä. Tarkkasilmäinen kulkija voikin huomata vielä vanhanvanhantien linjauksen pätkiä Jurmuntien varrelta.

Jurmuntie rullasi soraosuuksien jälkeen erinomaisesti, ja vaikka tuo tie nousikin loivasti ylöspäin, oli sitä mukava kruisailla sen mutkitellessa niin vaaka- kuin pystytasossakin. Odotin kuitenkin jo pääseväni Oikotielle.

Oikotiellä

Sorapintainen Oikotie on nimensä mukaisesti Oikotie, ja silläkin on historiaa vanhana maantienä Posion suuntaan. Jurmusta tullessa se oikaisee aika tarkkaan kaksi kilometriä kestopäällysteiseen reittiin verrattuna.

Sitten kohti Posiota. Tie 863 (Taivalkoski-Posio) on ehkä yksi Suomen hienoimpia seututeitä, highlighteinään etenkin Hietajärven ja Livojärven upeat hiekkabiitsit ja kapeat kannakset. Olen ajanut sen autolla ihan liian monta kertaa työ- ja harrastushommien lomassa. Niin monta kertaa, että tuntui karmean tylsältä ajatukselta joutua ajamaan se nyt lähes kokonaan pyörällä. En ollut tosiaan ennen ajanut ihan kaikkia osuuksia siitä vielä kaksipyöräisellä. 

Matkanteko oli jo hyvin pimeää. Maisemia pystyi kuitenkin seuraamaan osin sen vuoksi, että olin kulkenut tuon tien jo niin monesti. Ehkä tuo pimeys teki myös sen, että matka eteni yllättävän joutuin. Autolla se on alkanut tuntua jo kuolettavan tylsältä, vaikka eihän se nyt niin pitkä pätkä ole. Lapin puolellekin jouduttiin jo.

Enhän minä tuota kirjoittaessani ajatellut, että täältähän poiketaan vielä Pohjois-Pohjanmaalle

Numeronörttinä huvitan itseäni usein sillä, että laskeskelen matkaan liittyviä lukuja ajaessa. Sillä saa hyvin ajan kulumaan, saa asetettua itselleen erilaisia tavoitteita ja voi sitten vaikka palkita itseään henkisesti tai pätkiksellisesti tavoitteiden saavuttamisesta. Nyt alkoi pahasti näyttää siltä, että tässähän oikeasti päästään Posiolle, mutta tämän päivän mittarilukema saattaisi jäädä ikävästi juuri ja juuri alle 300 kilometrin.

Osa tiestä 863 oli pakollista läntistä parkour-vaihtoehtoa, joka piti ajaa juuri sitä reittiä. Parkourin päätepisteestä oli hotellille matkaa enää noin 12 kilometriä, ja jotta saisin 300 kilometrin lukemat tiskiin, aloin mutkittelemaan tyhjällä tiellä keräten ylimääräisiä metrejä. Hieman ennen Posiota käännyin huvikseni vielä länteen kohti Ranuaa ja ajelin sieltä itselleni ylimääräisen kilometrin puuttuvaa tietä. Mutta tämäkään ei riittänyt. Kävin pienen mutkan Soudunsaarentiellä ja lopulta ajoin tarkoituksella hotellista ohi vajaan kilometrin verran, ennen kuin maltoin lopulta kääntyä takaisin ja päättää sen päivän urakan hotellin pihaan klo 23.51.

Hotellin pihassa ylimääräisten mutkien jälkeen

Toisen päivän saldoksi tuli lopulta tuo 300.29 kilometriä. Wandrerin saldo kasvoi 173.39 kilometrillä, ja ruutujen määrä 182:lla. Lisäksi sain viimein täyteen 25% Posion reiteistä. Tarkempi kruisailu jälleen Stravassa. Ensimmäisen päivän saldohan oli 539,31 km, josta ennen starttia Imatralla pööpöilyä noin 21 km. Nyt oli siis kasassa varsinaista Ruskaa noin 818 km / ~2100 km.

 

Fiilis oli yhtaikaa huikea, haikea ja vaikea. Ehkä kuitenkin eniten kahta ensimmäistä. En olisi todellakaan, en ikinä, aamulla Kuhmon ja Hyrynsalmen välillä hirveissä polvituskissani kärvistellessä, mitenkään uskonut että tänään pääsisin Posiolle asti, tai että ylipäätänsä pystyisin jatkamaan matkaa. Melkoista tunteiden vuoristorataa tämä.

Hotellin suihku. Ai että. Kylppärissä oli myös lämmin putkikuivausteline. Pesasin pikaisesti sukkia sun muita ja laitoin ne kuivumaan. Mussutin naamaan Puolangalta asti kantamani sämpylät ja yritin päästä mahdollisimman pian unille huoltotoimenpiteiden jälkeen. Pitkään siinä meni, varmaankin noin kaksi tuntia ennen kuin olin unilla. Vermeet laturiin, pikainen venyttely ja takapuolen huolto. Nestehukkakin oli melkoinen ja join aivan valtavasti, tiedostaen toki sen että joutuisin heräämään kesken unien vessakäyntejä varten. Mutta pitäähän sitä ihmisen juoda.

Nukahdin hyvin nopeasti Areenan äänikirjojen syleilyihin.

Jatkuu osassa viisi.