tiistai 24. kesäkuuta 2014

Flashback: Tervajärvi, joulukuu 2013

Joulukuussa 2013 kuvarasti oli partion jäsen Rikun toimesta kulkeutunut Kiiminkiin.Pekka tämän nohevana poikana hoksasi, ja lähti pappiskalla matkaan. Pappiska pakkasmittarikaan ei tainnut näyttää edes -15 asteen lukemia, joten mikäs siinä rullaillessa kun luntakaan ei vielä ollut ihan hirveitä määriä Oulun korkeudelle satanut.

Kuvarasti Kiimingissä. Kuva: Riku
Alkutaipaleella Pyykösjärven rannalla klo 10, aurinkokaan ei ole vielä ehtinyt taivaanrannan ylle. Kuva: Pekka

Rastihan löytyi helposti ystävämme Googlen avulla. Keskustan erääseen alikulkuun olivat oppilaat pykänneet hienon taideteoksen. Kellokin lähenteli jo yhtätoista.

Noutokuva: Pekka


Seuraavaksi hieman evästä läheisestä kaupasta ja hieman näppien lämmittelyä. Evääksi valikoitui banaani sekä karjalanpiirakoita. Sitten matkaan. Kauaa ei tarvinnut Kiimingistä ajella poispäin, ennen kuin reitille oli tarjolla mukavia pikkuisia metsäautoteitä ja -polkuja. Luntakaan ei ollut, joten meno oli letkeää, joskin välillä hieman liukasta.

Miellyttävä metsätie. Kuva: Pekka
Olin bongannut kartalta kivannäköisen paikan. Tervajärven, järvessä olevan saaren ja sinne kartan mukaan johtavan pengertien. Ilmakuvien perusteella tie ei välttämättä olisi häävi, mutta kartalla paikka näytti niin leppoisan mukavalta, että pakkohan sitä oli käydä katsomassa, ja testaamassa, pääsisikö sinne perille.

Pengertielle johtava metsäura olikin hieman lumisempi. Joku oli kuitenkin ajanut siitä maastoautolla, jonka välillä alta pettäviä renkaanuria pitkin taiteillessa sai varsin kelpoisan tasapainoharjoituksen. Mutta sitten eteen tulikin Loukonoja ja aito epäsilta.

Ajamalla yli? Kuva: Pekka
Tästäpä ei mentykään ihan heittämällä yli. Leveyttä ojalla oli ehkä kolmesta neljään metriä. Leveys, sekä varsin pettävän oloiset jään reunat eivät hirvittävästi houkutelleet kastelemaan jalkoja pakkasessa. Kävin jo tetsaamassa ojan vartta ylemmäksi, josko jostain löytyisi kapeampi kohta tahi metsästä jokin kaatunut puu, josta saisi improvisoitua sillan, mutta ei.

Sitten menin tyhjentämään pilssivettä kuvasta hieman oikealle päin. Ja kas, keskeltä puskia löytyi parista puunrungosta askarreltu varsin pettävän oloinen silta. Ja matka jatkui!

Pienen rämpimisen jälkeen pääsin Tervajärven rantaan. Aurinkokin oli jo noussut horisontin yläpuolelle, ja tarjosi varsin kauniit näkymät.

Aurinko hengailemassa Tervajärven takana. Kuva: Pekka
Itse pengertie ei tosiaan ollut ihan sitä, mitä normaalisti olisi tottunut tien määritelmän pitävän sisällään.

Tervasaareen johtava penger"tie". Kuva: Pekka
Yli siitä kuitenkin pääsi. Jääkin kantoi jo ainakin jonkin verran, joskin hieman kyllä hirvitti välillä.

Penger"tie" kuvattuna saaresta päin. Kuva: Pekka
Noniin, Tervasaari on nähty, sitten rämmittiin takaisin tuloreittiä ja jatkettiin yhä Kiimingistä poispäin tutkimaan lisää kartalla kivannäköisiä paikkoja. Välillä etenemään pääsi jopa oikeaa tietä pitkin.

Ihka-aito tie. Kuva: Pekka
No, kauaa ei sitä auvoa jatkunut, sillä siltähän se vaikuttaa, että mitä kivempi paikka kartalla, sen vähemmän siellä kukaan on kulkenut, saati reittejä aurannut. Tie pieneni, mutta lumikerroksesta tien päällä näki vielä jonkun kulkeneen tästä joskus. Siellä missä urat olivat ja puut olivat hieman suojanneet tietä ylenpalttiselta lumetukselta, pääsi ajamaan ihan kohtalaisesti. Muualla ajaminen ei ollut aivan niin kohtalaista, mutta eteenpäin pyörä kulki vielä polkemalla. Kunnes tuli risteys, josta halusin tietenkin mennä (tyhymä!) suoraan, ja renkaanjälkien muinaismuistot kulkivatkin vasemmalle. No, sitten rämmittiin lumessa, mutta läpi päästiin ja hieno paikka löytyi. Mutta enpäs kerro missä, saatte ihan itse etsiä! ;)

Liikaa lunta pappiskalle. Kuva: Pekka
Rämpimisen päätyttyä päästiin jälleen tielle. Jopa Bulevarditasoiselle tielle.

Pappiska talvisella Bulevardilla. Kuva: Pekka

Bulevardin jälkeen piti varoa laspia. Tästä saikin hieman myöhemmin varsin kelvollisen salapoliisirastin, jonka ei-ainakaan-vielä-jäsen Z kävi ansiokkaasti myöhemmin noutamassa Saksalaisellaan.

Laspia. Kuva: Pekka
Pikkuhiljaa pikkutiet toivat pikkupyörän ja pikkupekan jälleen kohti Kiiminkiä, josta löytyi painorajoitettu suojatie. Ei yli kolme tonnia painaville jalankulkijoille!
Heikkorakenteinen suojatie. Kuva: Pekka
Kiimingin ja Oulun välillähän ei tunnetusti ole mitään kiinnostavaa, joten siitä ei tässä yhteydessä enempää kerrotakaan. Reissun saldona siis:

- Pakkasta
- Lunta
- Kylymää
- Hangessa rämpimistä
- Hienoja paikkoja (ainakin kartalla)
- Matkaa noin 110km

Onnistunut reissu siis kaikin puolin. Partio kiittää.



Pappiskapartio mastorasteilemassa

Fillarifoorumilla ja yksivaihteella pyörivät kuvarastit ovat viimeisen reilun viikon aikana olleet kovin mastopainotteisia. 20.6.2014 Arin julkaisema mastorasti kirvoitti pappiskapartion selvittämään rastin sijaintia, ja noin 10 minuutin salapoliisityön seurauksena Pekka paikallisti maston paikan. Reilu 30km ajelua voisi riittää maston luokse, mutta partion jäsenet tuntien voi reitin pituus usein moninkertaistua optimista, joten aikaa tulisi jälleen varata reippaasti.

Rastikuva. Tämä pitäisi löytää. Kuva: Ari Kakko

Sunnuntaina 22.6. partiolla oli vapaapäivä ja niinpä reppuun pakattiin makkarat ja aika monta sisuskumia, joten ei kun matkaan!

Keli oli lähes kuiva lähtiessä, mutta kovin kuuroiselta sää vaikutti. Jäsen Sami olikin päässyt kastumaan läpimäräksi jo heti poistuttuaan luolastaan matkalla kohti sovittua tapaamispaikkaa, Ruskon Citymarketia, mutta muut jäsenet olivat tässä vaiheessa vielä kuivia. Jäälin kohdalla kuitenkin vettä alkoi tulla rankemmin, ja partio vietti taukoa Jäälin upealla autogrillillä. Grillille eksyi taukoa viettämään ja sadetta pitelemään kaksi muutakin, hieman vanhempaa pyöräilijää, jotka olivat matkalla Oulun suuntaan.

Sadetta pitelemässä Jäälin grillillä. Kuva: Sami


Ensimmäinen renkaanpaikkaustauko, 26km kruisailun jälkeen Kiimingissä. Kuva: Sami
Pappiskapartio jauhaa maantietä kohti mastoa. Kuva: Sami
Ennen rastia partio päätti vielä yksissä tuumin käydä esittelemässä jäsen Samille partion pyhiinvaelluskohteen, Tervajärven Tervasaareen johtavan penger"tien". Partion jäsen Pekkahan vei rastin tänne keskellä ydintalvea, ja silloin paikka oli itse asiassa paremmin saavutettavissa kuin nyt. Tätä "tietä" kun ei tosiaan kovin helpolla tieksi uskoisi, ja myös penger"tielle" johtavasta urasta voisi käyttää hieman lievempääkin ilmausta kuin tie. Siinä pappiskalla suossa kyntäessä nopeus oli hädin tuskin kävelyvauhtia, ja renkaatkin saattoivat uida hieman syvemmällä. Mutta Tervasaaren keikasta selvittiin vain yhdellä läpimärällä kengällä, joten matka saattoi jatkua itse rastikohteelle.
Jäsen Pekka Tervasaareen johtavalla penger"tiellä". Kuva: Riku
No, Rastihan löytyi juuri sieltä mistä pitikin. Ja juuri kun virvoitusjuomat oli korkattu, aukesi taivas ja partio ryntäsi kukin tahoilleen suojaan sateelta kuka kuusen alle ja kuka kuvassa näkyvän huikean räystään alle sääskien syötäväksi. 
Pappiskapartio on varsin hilpeällä tuulella löydettyään rastin. Kuva: Pekka
Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut nytkään odottaa, vaan partio saattoi jatkaa matkaa kohti paria Pekan kartalta bongaamaa "kivannäköistä" polkua kohti. Ne piti kuulemma käydä tarkistamassa, ja silloinhan partio ne tarkistaa.

Partio ajelemassa pitkin upeita polkuja. Kuva: Sami

Matkalta löytyi myös kivikautisia asuinpainanteita ja useita tervahautoja. Polkujen varrelle oli vanhempaan maastokarttaan merkitty kota, ja sekös partion makkaranpaistoaisteja kutitteli. Kota vaan ei oikein ottanut löytyäkseen kovin helpolla, kun kyseisen Big Stage Pondin rantaan oli rakennettu läjäpäin uusia mökinraakileita.

Partio yrittää paikallistaa kartalta kodan sijaintia. Taidettiin mennä jo ohi? Kuva: Sami

Big Stage Pond. Ei ollut kota täälläkään. Kuva: Sami

Viimein kota löytyi, ja kodasta löytyneeseen puhelinnumeroon soitettuaan partio sai luvan paistella makkarat kodassa. Tämäkös partiolle kelpasi. Kodassa juotiin myös vettä.

Partion jäsenet Sami ja Riku kodassa vedellä. Kuva: Pekka

Noin tunteroisen mittaisen tauon jälkeen katsottiin kelloa, ja todettiin että muutaman kilometrin matkaan oli tauko mukaan lukien mennyt lähes kaksi tuntia ja kello oli jo aika lailla ilta. Piti siis jatkaa matkaa kodan ohi jatkuvaa upeaa polkua pitkin.

Jäsen Riku nauttimassa upeasta pappiskapolusta. Kuva: Sami

Upeaa pappiskapolkua parhaimmillaan. Polku jatkui vähintään yhtä upeana myös vanhan hakkuuaukean läpi ja jälkeen. Kuva: Sami

Parinkymmenen kilometrin polku-, mutaura-, lentohiekka- ja soratietaipaleen jälkeen päästiin asfaltille ja sopivassa kohdassa saimme eteemme täyden lastin puutavararekan. Se onpi muuten aikamoista vispaamista, kun pappiskavälityksillä yrittää pysyä peesissä. Reissun huippunopeudeksi kellotettiin tässä vaiheessa GPS:n mukaan hieman vajaat 50km/h.

Pappiskapartio puutavararekan peesissä polkemassa pirusti. Kuva: Sami

Sää oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja lämmin, mutta pikku hiljaa pilvet kerääntyivät taivaalle jälleen perin uhkaavan näköisinä. Partio pisti polkimille lisää poweria, ja ehti kuin ehtikin sateiden alta pois. Lisäksi jäsen Riku alkoi uhkaavasti ehdottelemaan kotonaan odottavan eilisen voileipäkakun jäämiä. Sekös pisti kierroksia kampiin!

Loppumatkasta aurinko paisteli jälleen, ja voileipäkakun kuva kiilsi partion silmissä. Kuva: Sami

Ajeleehan sitä helposti 120 kilsaa, kun on kunnon kalusto. Kuva: Sami

Ennen voileipäkakkua kuitenkin jäsen Rikun hyvin palvelleesta mummiskasta alkoi kuitenkin kuulua tavallisten natinoiden ja rutinoiden lisäksi kummaa hankaavaa ääntä. Partio pysähtyi paikallisen polttoainejakelimon pihalle pohtimaan pihinän perää, ja kappas kun olikin takarengas puhki. Ulkorenkaassakin oli sen verran reilu repeämä, jotta oli syytä paikata sekin, pelkän sisuskumin lisäksi.

Jäsen Riku suorittamassa renkaanpaikkaustoimenpidettä. Kuva: Sami

Renkaan varsin haperoisen olemuksen vuoksi partion keskuudessa virisi tuuma jättää loppureitille suunnitellut muta-, neulas- ja hiekkapolut sekä ylimääräiset soratiesiirtymät väliin, ja suunnata suoraan kohti voileipäkakkua. Ajatus sai suhteellisen yksimielistä kannatusta.


Voileipäkakkua ja kaakaota. Kuva. Sami

Voileipäkakun jälkeen kukin partion jäsen suuntasi omille nurkilleen. Reissun saldo:

Matkaa tuli partion jäsenestä riippuen n. 116 - 125 km
Aikaa kului reilu 10 tuntia, josta tehokasta ajoaikaa oli reilu puolet.
Ajonaikainen keskinopeus oli 20,0km/h.
Kaksi rengasrikkoa
Lukuisia hyttysenpuremia
10 tuhottua makkaraa
1 katkennut pinna
1 kuivunut ja kovasti nitisevä ohjainlaakeri.

Partio kiittää ja palaa asiaan seuraavan tutkimusmatkan jälkeen.

Pappiskapartio?

Pappiskapartio on pieni, mutta pöljä porukka, joka seikkailee ympäriinsä, 30-70 -lukujen pappa- ja mummopyöriksikin kutsutuilla luotettavilla herrasmiespyörillä lokareineen ja tarakoineen. Partio ei aina pysy vain tiellä, vaan eksyy myös poluille ja paikkoihin, joihin kukaan järkevä ihminen ei varmasti menisi, vielä vähemmän pyörällä. Partio hakee sekä vie usein kuvarasteja, niin yksin kuin erikseenkin.

Pekka


Svalan-merkkinen fillari Falunista, Ruotsista. Valmistusajankohdaksi ruotsalaisella fillarihistoriaryhmässä arveltiin 1940-lukua.

Pekan tallista löytyy myös 50-lukulainen pappiskankuljetuspyörä, kotimainen Pyrkijä.

Toisinaan tämä hörhö ajelee myös kuuluisalla Pinkillä Kostajalla
Pekan tallista löytyy vielä näidenkin lisäksi yksi kappaletta Helkama Regentiä niin ikään 50-luvulta.


Riku

Rikun komea 50-luvun Regulus

 Rikun tallista löytyy myös Crescentin mummiska, 70-luvun lopulta.

Sami

Samin vanha Hermes, jotakuinkin 50-/60-lukujen taitteesta.