Talvipäivänseisaus 2014

Lyhyesti
Partion jäsen Pekka ajoi vuoden (toiseksi) pisimpänä yönä 70-vuotiaalla yksivaihteisella luottopappiskallaan Oulusta Jyväskylään yksin noin 400 kilometrin siivun samoilla silmillä taukoineen n. 19,5 tuntiin.


Pitkästi
Fillarifoorumin hieman pidempiin matkoihinkin erikoistunut nimimerkki mkpaa lanseerasi vuoden 2013 syksyllä Suomeenkin Talvipäivänseisausajon, jossa vuoden pisimpänä yönä pyritään ajamaan mahdollisimman pitkä matka:

"Lähtö auringon laskiessa ja maalissa pitää olla auringon noustessa. Minimimatka 150 kilometriä. Saa ajaa yksin tai porukalla."

Vuonna 2014 Talvipäivänseisausajo järjestettiin toista kertaa, ja joidenkin rajoitteiden vuoksi sitä aikaistettiin yhdellä yöllä lauantain ja sunnuntain (20.-21.12.) väliselle yölle. Nyt sääntöjä oli tullut aloitusviestiin jo lisää:

"Liikkeelle saa lähteä, kun aurinko laskee Tampereella (15:04) maalissa pitää olla auringon noustessa Tampereella (9:43). Minimimatka 150 km ja saa ajaa yksin tai ryhmässä. Yksi tauko korkeintaan 2 tuntia ja viimeisten 2 tunnin (7:43-9:43) aikana pitää ajaa vähintään 20 km."

Partion ehkä se kaikista pöljin jäsen Pekka tuumi, jotta voisihan tuota pappiskan veivata käyntiin ja ajella jonnekin ihan fiiliksen mukaan ilman sen kummempia tavoitteita. Edeltävinä öinä ei muiden kiireiden vuoksi oikein ehtinyt nukkumaan kunnolla ja pikkujoulujakin oli kovasti tarjolla, joten valmistautuminen oli taas kerran täysin kohdallaan. No, joulutorttuja ja pipareita oli mätetty sen verran, että Pappiskankin laadukkaan hollantilaisen penkin jouset notkuivat ja kitisivät öisillä kotiinpaluureissuilla normaalia enemmän.

Hollantilaisia jousia. Kuvan jeesusteippi ei liity tapaukseen. Kuva: Pekka

Oululaiset olivat päättäneet järjestää oman ajonsa. Oulussa kun yö on tunnetusti Tampereen yötä synkempi, kylmempi ja pidempi, niin pitäähän siitä ilosta ottaa kaikki nautinto irti. Oulussa matkaan sai siis lähteä klo 14:04 ja maalissa piti olla vasta 10:30. Lähes kaksi tuntia enemmän silkkaa parhautta tarjolla siis!

Edeltävänä iltana n. klo 22:29 alkaen Pekka yritti vielä houkutella muita Partion jäseniä mukaan ajelemaan. Käytiin jotakuinkin seuraavanlainen keskustelu:

<px>  Huomenna lenkille klo 14:04?
<Riq> Vois, minkälaista lenkkiä ajattelit?
<px>  Fiiliksen mukaan. Jos vaikka Kajjaaniin, Kuopioon tai Jyskylään aamupalalle
<Riq> Kuullostaa aikasta pitkältä :)
<Riq> Nyt on kyllä myönnettävä et on liian hapokasta :)
<px>  Jos hapottaa nii kukkaa ei pakota jatkamaan :)
<px>  Vois ny ainakin Pappiskan ekan kakssatasen ajjaa. Jos siltä tuntuu. Jos ei niin ei.

Tämän jälkeen Partio hiljeni, joten Pekka (aivan oikein) päätteli, ettei seuraa olisi tulossa mitenkään liikaa, ja jatkoi pikkujouluihin keskittymistä.

Pikkujoulujen jälkeisiltä unilta P nousi n. klo 12 hujakoilla, ja söi iltapäiväpalaksi lautasellisen puuroa. Sitten siinä hiljalleen vilkaisi vähän tiekarttoja ja laittoi viestiä parille tuttavalle Kuopioon ja Jyväskylään, josko siellä oltaisiin sunnuntaina paikalla siinä harvinaislaatuisessa tapauksessa, että fiilis toisi Pappiskan jompaan kumpaan kaupunkiin saakka. Kummastakaan ei vastattu vielä tässä vaiheessa.

P nakkasi niskaan jotain kamppeita ja reppuun kiviä lisäpainoksi, ettei liian helpolla pääsisi. Oikeasti reppuun meni yksi Buffi, pari työkalua, pankkikortti, suklaa- ja myslipatukoita sekä kolme puolen litran vesipulloa. Tarakalle muovipussiin sujahti toiseen Buffiin käärittynä pumppu ja pari muuta työkalua sekä vähän lisää evästä.

Pappiskaa käynnistellessä P bongasi kampien olevan taas löysällä. Ei muuta kun Fauberia auki naputtelemaan ja keskiötä kiristämään. Tässä hommassa tuhrautuikin taas aikaa, ja klo 14:04 starttiin oli enää aivan turha pyrkiä.

On tätä ennenkin auki ja kiinni naputeltu. Kuva: Pekka

Lopulta noin klo 14:29,27 kaikki oli valmista. Kännykästä reitin nauhoitus päälle, kengät jalkaan ja Pappiskan kanssa pihalle. Ns. suunnittelemattomaksi suunnitelmaksi oli valikoitunut vain kruisailla aluksi etelään päin fiiliksen mukaan. Ja fiilishän oli mainio, ja Pappiska rullasi hyvin.

Matkaa taitettu jo 900 metriä! Klo 14:35. Kuva: Pekka

Nättiä perioululaista talvilähiömaisemaa. Kuva: Pekka

Hieman ennen Kempelettä vastaan tuli toivottu vieras. Kuva: Pekka

Tunnelmallista talvimaisemaa à la Kempele. Kuva: Pekka

Valtateiden 4 ja 8 kiertoliittymä Haaransillalla tavoitettiin noin tunnin ja 24km ajon jälkeen. Pappiskan keula jatkoi suoraan etelään Nelostien vartta. Selvä, mennään siis sinne. Pian oli aika pitää ensimmäinen pikainen juomatauko. Ja samantien tajusi, ettei ole kovinkaan järkevää pitää juotavaa vain repussa. Mutta eihän Pappiskassa mitään juomapullotelineitä ole, ja jos olisikin, jäätyisi vesi siinä. Juomareppu olisi voinut olla hyvä valinta, mutta se oli jo myöhäistä. Ennakoitavissa siis oli jo tässä vaiheessa tuleva melkoinen nestehukka ja kaikki muutkin neste-eläimet. Keskiökin oli jo löysällä ja klappasi entiseen malliin. Aivan turha kiristysoperaatio ja puoli tuntia menetettyä ajoaikaa! Mutta nättiä oli yhä, ja suhteellisen myötäinen tuulikin! Tällaistahan jatkaisi vaikka kuinka pitkään!

Nättiä vanhaa Nelostien pohjaa, joka nykyisin palvelee mm. pyöräilyreittinä. Klo 15:37. Kuva: Pekka

Edelleen on nättiä. Vasemmalla Nelostien ajorata. Klo 15:56. Kuva: Pekka

Noh. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin myös oululainen (tai "ouluseutulainen") pyörätie aka. kevyen liikenteen väylä. Näin kävi etelään mentäessä noin 33 kilometrin kohdalla Haurukylän liittymässä. Mutta,  siinäkään ei ole vielä pakko siirtyä nykyiselle Nelostielle, vaan voi jatkaa jokusen kilometrin em. Haurukyläntietä, joka sekin sattuu olemaan vanhaa Nelostietä. Sorapintainen, mutta eihän sitä talvella huomaa ja kesälläkin Pappiska nauttisi siitä kahta komeammin. Kauttaaltaan hieman epätasainen pinta ja ensimmäiset viitteet tuulen kääntymisestä tuli koettua jo täällä, mutta fiilis oli korkealla.

Kunnes yhtäkkiä edessä olikin paljon pelätty ja parjattu Nelostie. Se itse. Asfaltti-inferno. Tylsää ja suoraa valtatietä lähes loputtomiin. Liikennettä enemmän kuin Urjalan kuuluisalla Taikayöntiellä. Rekkoja. Leveä piennar, mutta pientareella olevan lumikerroksen alle kätkeytyy iki-ihana tärinäraita, jonka sijainti ei tietenkään ole vakio. Siellä ajo ei siis käy mitenkään päinsä ihan jo tärinäraita-ansan vuoksi, mutta myös jo mainitun lumikerroksen heikentäessä jopa Pappiskan ohjattavuutta varsin kriittiselle tasolle. Olisihan se kiva yhtäkkiä horjahtaa takaa paahtavan rekan keulakoristeeksi..?

Nelostien ihanuutta ei tarvinnut kärsiä tässä vaiheessa kuin kolmisen kilometriä, kunnes päästiin jälleen vanhalle Nelostielle ja sen jatkeena toimineelle Temmeksen kevyen liikenteen väylälle. Pari senttiä irtolunta edellisen aurauksen jälkeen ei haitannut sitten mitään.

Temmeksen huikeaan keskustaan saavuttaessa olikin sitten päivän toisen reittipäätöksen aika. Tässäkään vaiheessa ei Kuopio eikä Jyväskylä ollut vastannut vielä mitään. Osin hetken mielijohteesta Pappiska kääntyi oikealle Mankilan suuntaan pitkin Vanhantienvartta, ja ohjautui sieltä Kiljontietä pitkin Rantsilaan. Pimeää oli. Niin pimeää, että huomasin vasta tätä kirjoittaessani ja kartasta teiden nimiä tarkistaessani, että olin näemmä ajellut pitkän matkaa aivan Siikajoen vartta jokea ollenkaan huomaamatta.

Mørk og spennende - Pimeää ja jännää, klo 17:12. Kuva: Pekka

Niin vain sekin pimeä osuus lopulta päättyi ja Rantsila Cityn valot alkoivat valaista taivaanrantaa. Rantsilassa oli tarjolla noin 70km matkailun jälkeen ensimmäinen vesi- ja energiatäydennyspaikka, K-market Rantsila. Nappasin kyytiin banaanin ja pari croissantia. Kassalla pyysin saada täyttää vesipullot, ja sehän onnistui näppärästi. Siinä samalla tuli poristua ajeluista, ja ystävällinen myyjä ihmetyksestä ja järkytyksestä toivuttuaan sponsoroi mukaan vielä kolme karjalanpiirakkaa. Suuret kiitokset siis K-Market Rantsilalle, täällä käydään vielä toistekin! :)

Ystävällinen sponsorimme K-market Rantsila. Kuva: Google Maps

Tämänkään pysähdyksen jälkeen en vielä suostunut menemään Nelostielle, sillä siellä olisi odottanut suorastaan infernaalinen yli 11 kilometriä (!) pitkä suora , vaan jatkoin Siikajokea myötäillen Porkanrannan kautta Hyttikoskelle. Olin jo siirtymässä Nelostielle (hngh!), mutta Hyttikosken kohdalla pikkutieltä oikealta puolen tuli juuri sopivasti auraustraktori, joka oli tietenkin juuri minua varten aurannut Siikajoen ylittävälle vanhalle ristikkosillalle johtavan tien. Pappiskahan kääntyi tietenkin sinne.

Juuri aurattu Hyttikosken teräsristikkosilta. Klo 18:03. Kuva: Pekka

Tuolla ristikkosillalla on muuten erittäin, erittäin mielenkiintoinen historia. Englantilaista alkuperää oleva silta on aikoinaan palvellut Temmesjoen ylittävänä rautatiesiltana, josta se siirrettiin vuonna 1950 hieman lännemmäksi kohtaan maantiesillaksi junien painon käytyä sille liian suureksi. 1980-luvun alussa sillan kapasiteetti taas kävi riittämättömäksi kasvaneille autoliikennemäärille, mutta kappas vain, sillan pituus oli lähes täsmälleen sama kuin Hyttikoskelle kaivatun yksityistiesiltayhteyden pituus. Niinpä silta siirrettiin kokonaisena kymmeniä kilometrejä etelään nykyiselle paikalleen, jossa se makaa lähes unohdettuna, joskin yhä paikallisten aktiivisessa käytössä. Jos tarkkaan katsoo, saattaa sillan nähdä nykyiseltä Nelostieltäkin, mutta vahingossa sitä ei helposti huomaa. Käykäähän katsomassa!

Sillan ylityksen jälkeen jatkettiin Jylhänrannantietä, ja kohta oli pakko siirtyä Nelostielle. Sitä ennen tuli pidettyä pieni juomatauko ja tarkistettua viestit. Kuopiosta oli vastattu, ettei siellä olla paikalla, vaan pitäisi polkea Helsinkiin asti. Jyväskylästä ei vastausta kuulunut vieläkään. Selvä, tässä vaiheessa tuli sitten päätettyä, että kruisaillaan Nelostietä mukaillen etelään niin pitkään kuin fiilistä riittää ja jäädään sitten vaikka jollekin 24h huoltoasemalle odottelemaan sopivaa bussia takaisin Ouluun.

Tässäkään vaiheessa en vielä edes uskaltanut ajatella Jyväskylään asti ajelua. Se oli henkisen jaksamisen kannalta varmaankin oikein hyvä strategia. Jyväskylään oli kuitenkin lyhintäkin reittiä vielä 263 kilometriä matkaa jäljellä, ja se olisi siis yhtämittaista Nelostietä, tuota kauhujen Via Dolorosaa. Nelostie valikoitui muutenkin oikeastaan ainoaksi realistiseksi vaihtoehdoksi nimenomaan taukopaikkojen vuoksi. Pulkkilan ABC olisi auki klo 6-24, Kärsämäen Siwa klo 22 saakka, Pyhäjärven ABC niin ikään 6-24, Pihtiputaan Shell 24h, Viitasaaren ABC 24h ja Hirvaskankaan 24h ABC sekä Shell olivat hyviä tukipisteitä. Ja vaikka pyrinkin välttämään ABC-mafiaa viimeiseen asti, tällaisilla reissuilla niitä vain on joskus pakko käyttää hyväksi.

Pulkkilassa vesivarastoja täyteltiin 98,5km mittarissa jälleen K-Marketilla noin klo 19, joten ABC:n palveluihin tukeutumiseen ei tarvinnut vielä sortua.

Jyväskylään matkaa 238km, Kärsämäellekin vielä 25km. Klo 19:34. Kuva: Pekka

Niin ikään Kärsämäelle tuli ehdittyä puoli yhdeksän kieppeillä. Tässä vaiheessa Jyväskylästä oli vastattu ja vahvistettu paikallaolo. Tämä oli oikein tervetullut tieto! Ja varovainen (sekä erittäin vaarallinen) optimismi alkoi hiipiä mieleen - tähän mennessä oli ajettu noin 20km/h keskinopeudella taukoineen aiemmin arvelemani 17-18km/h vauhdin sijaan ja tämä meinaisi sitä, että Jyväskylässä oltaisi saman vauhdin jatkuessa jopa 2-3 tuntia ennen auringonnousua. Mutta niin varovaista oli optimismi, että vasta klo 02 jälkeen ollessani jo Viitasaarella (n. 100km Jyväskylään) uskalsin ilmoittaa todennäköisesti saapuvani Jyväskylään aamulla tai aamupäivällä.

Pappiska Pihtiputaalaisella pensa-asemalla parkissa klo 00:27. Photo: Pekka

Pihtiputaalla seuraava pikatauko. Ja täällä huomasin, että yhdestä pullosta oli korkki rikki, eikä se pitänyt vettä. Laitoin pulloon silti vettä, pölijä kun olen. En ihan piripintaan, mutta olisihan se nyt ollut järkevää vaikka pyytää tuolta huoltoasemalta siihen ehjä korkki - eiköhän moinen olisi löytynyt jostain tyhjästä putelista niin ei olisi tarvinnut riskeerata repun (ja selän) kastumista pakkasessa.

Pian Pihtiputaalta jatkamisen jälkeen vierelle ajeli punainen pakettiauto vänkärin ikkuna auki. Nuorehko jätkäporukka sieltä ensin ehkä hieman vittuillen kyseli että riittääkö ketjua, mutta kun meinasin polkevani Jyväskylään, niin tuntui asenne muuttuvan ja Oulusta lähdön kuultuaan tarjosivat jo kyytiä perille, tai ainakin Viitasaarelle asti. Pyöräkin kuulemma mahtuisi helposti pakettiauton kyytiin. Kieltäydyin kohteliaasti ja pojat toivottivat hyvää matkaa. Sitähän se myös oli :)

Vähitellen Pihtiputaalta alkaen ja etenkin myöhemmin Viitasaarelta eteenpäin maasto alkoi olla jo hieman mäkisempää, ja jyrkemmät mäet olivat välillä melkoista vääntämistä Pappiskan 46-20 -välityksellä. Se oli kyllä kaikesta huolimatta juuri sopiva välitys. Renkaina edessä oli 46-millinen Spessun Renegade, joka juuri ja juuri mahtui lokarin aisojen väliin. Vähän turhan leveä juuri siitä syystä, että renkaan kerätessä nuoskalunta lokarin aisat kuorivat ylimääräiset pois ja heittivät koko ajan lunta kastelemaan nilkkoja ja kenkiä. Jonkinlaiset säärystimet olisivat olleet poikaa, ja mietinpä jossain vaiheessa hakevani kaupasta pienet hedelmäpussit nilkkoja suojaamaan. Jäi tekemättä, ehkä olisi kannattanut. Ehkä joskus investoin säärystimiin?

Myös takalokari keräsi lunta aika hyvin. Tässä enimmät on jo potkittu pois. Klo 01:08. Kuva: Pekka

Hiljainen Nelostie on loppujen lopuksi aika mukava ajettava. Ei-hiljainen Nelostie ei taas ole. Klo 01:08. Kuva: Pekka

Onneksi pääsin Viitasaarelle reppu kuivana ja siellä ABC:n ystävällinen myyjä onnistui kuin onnistuikin epäilyistään huolimatta kaivamaan minulle ehjän korkin. Kiitokset siis myös ABC Viitasaarelle sponsoroinnista! Myyjä myös tarjosi mahdollisuutta käydä nukkumaan ja jatkaa matkaa aamulla, mutta kieltäydyin kohteliaasti, kävin täyttämässä juomapullot, ängin evästä naamaan, laitoin yllämainitun viestin matkalle kohti Jyväskylää ja suuntasin Pappiskan samaan suuntaan. Viitasaarelta sai tosiaan ajella pari kilsaa vanhaa Nelostietä (Isoahontie), mutta sitten sama vanha puurtaminen jatkui.

Viitasaaren ABC klo 02:10. Kuva: Pekka

Upea vanhan Nelostien 1860-luvun nälkävuosina hätäaputöinä rakennettu vanha kivisilta Niinilahdessa. Oikealla valaistu nykyinen Nelostie. Klo 03:17. Kuva: Pekka

Niin vain matka eteni, ja kaikista pisin taukopaikaton etappikin (Viitasaari-Hirvaskangas) taittui lopulta. Ja olisi taittunut nopeammin, jos en Äänekosken kieppeillä olisi pariin otteeseen yrittänyt ajaa vasta( surkeasti )aurattua kevyen liikenteen väylää, jolla ajaminen oli välillä melkoista taiteilua auratun pinnan pettäessä alta.

Hirvaskankaalla olin noin klo 05:45 ja kun aikaa oli vielä reippaasti, käänsin Pappiskan keulan kohti Suolahtea tielle 69 tarkoituksenani ajaa Laukaan kautta tietä 642 Jyväskylään ja jätin Nelostien viimein taakseni. Enää sille ei toivottavasti tarvitsisi ihan hetkeen palata. Oikeasti, yön pimeinä ja hiljaisina tunteina tie on jopa ihan ajettava, ja koko illan, yön ja aamun jatkuneen lumisateen seurauksena se oli ainoa vaihtoehto. Olisin mieluusti ajellut paljon enemmän vanhan Nelostien mutkia, mutta jos näin olisin tehnyt, en olisi varmaan vieläkään perillä. Kesällä niitä voisi sitten tutkia enemmänkin!

Hirvaskankaalla vietin varmaankin reissun pisimmän yhtämittaisen tauon, ehkä noin 10 minuuttia, ja sekin oli aivan liian pitkä. En vain ymmärrä, miten jotkut voivat pitää 20-30 minuutin taukoja (tai pidempiäkin) talvilenkeillä ja sitten jatkaa kuin tyhjää vain. Minä jäädyn. Aivan totaalisesti ja konkreettisesti. Nytkin 10 minuutin tauon jälkeen liikkeelle lähtö oli aivan käsittämättömän hirveää. Tärisin horkassa hampaat kalisten vaikka pakkasta oli vain kaksi astetta ja yritin polkea lisää vauhtia, saada sykettä nousemaan ja lämpöjä palaamaan kroppaan. Muutaman minuutin kärsimysnäytelmän jälkeen lämpö oli jälleen päällä, ja kaikki hyvin. Onneksi on olemassa ylämäkiä :)

Tie 642 oli ensimmäiset ~15 km varsin liukas. Ja se olikin ainoa pätkä millä nastoja olisin ehkä kaivannut. Lopuilla 385 kilometrillä niistä ei olisi ollut mitään hyötyä, joten oli oikea veto jättää ne kotiin.

Laukaassa yritin jälleen ajella jonkin matkaa kevyen liikenteen väylää pitkin. Eksyin kahdesti reitin mutkitellessa sinne tänne ja opasteiden puuttuessa kokonaan, ja lisäksi vasta-aurattu väylä oli aivan hirveä ajaa. Auraa oli täälläkin säästelty, ja niinpä pinnalla oli sellainen 2cm melkein pakkautunutta lunta, joka petti renkaan alla ja teki ajamisesta varsin hankalaa. Miksei tätä voi tehdä kunnolla, niinkuin Oulussa yleensä?

Saavuin Jyväskylän urbaanille Seppälän teollisuusalueelle hieman kahdeksan jälkeen noin 368km mittarissa. Aikaahan olisi paikalliseen auringonnousuun (09:43) tai lähtöpaikan mukaiseen Oulun auringonnousuun (10:30) vielä runsaasti, joten käänsin Pappiskan jälleen vastatuuleen kohti Palokkaa. Iloisena yllätyksenä sinne johtava kevyen liikenteen väylä oli aurattu jopa hyvin ja hyvällä, kapeahampaisella terällä.

Hyvä, vasta-aurattu pinta. Mutta voin vain kuvitella, miltä tuo väylä näyttää viereisen ajoradan auraamisen jälkeen, kun kevyen liikenteen väylä on vielä juuri sopivasti alempana riittämättömän lumitilan lisäksi. Klo 08:25. Kuva: Pekka

Palokasta jatkoin Ruokkeen suuntaan ja kiersin Laajavuoren kautta keskustaan. Aikaa oli yhä, joten mars kierrokselle Jyväsjärven ympäri. Saavuin Matkakeskukselle GPS:n mukaan 393km mittarissa paikallisen auringonnousun mukaan klo 09:43.

Pappiska (ja kuvaajan heijastuma) Matkakeskuksella sunnuntaiaamuna klo 09:43, 393km mittarissa. Kuva: Pekka

400 kilometriä piti toki saada täyteen, nyt kuin näin lähellä oltiin. Joten, ei kun uudelle kierrokselle Jyväsjärven ympäri - eikä sitä tarvinnut mennä edes kokonaan ennen kuin GPS lopulta näytti toivottuja lukemia noin klo 10:08 aamulla.

Kaheli saapui todistetusti Jyväskylään, 400km mittarissa klo 10:08. Kuva: Salla

Ai että. 400km täynnä. Ja todennäköisesti hieman enemmänkin, sillä GPS kuitenkin oikoo tuollakin tallennusvälillä hieman, etenkin ylämäissä missä Pappiska saattoi hieman käärmemäisesti kiemurrella pitkin poikin piennarta vauhdin ja kampikierrosten hyytyessä :) Nyt äkkiä vähän palauttavaa juotavaa kurkusta alas, kamppeet kuivumaan ja aamusaunaan! Ai että se teki gutaa. Puolen tunnin saunottelun jälkeen alkoi kroppa jälleen tuottaa hieman lämpöä, ja oli aika poistua saunasta, pukea ja ottaa varovaiset puolen tunnin päiväunet noin 26 tunnin valvomisrupeaman päälle.

Jyväskylän varikko tarjosi myös lämpimän safkan, ja kyllähän pasta ja jauhelihakastike maistuivat! Samalla lorahti litra rasvatonta laktoosivammaisten maitojuomaa alas kummallisen nopeasti, ja kohta olikin aika tähdätä illan viimeiseen bussiin kohti Oulua.

Kaheli lähtee todistetusti Jyväskylästä (kohti Matkakeskusta ja bussia Ouluun) klo 16:10. Kuva: Tuomas

Varmistin vielä bussivuoroa liikennöivän Pohjolan Matkan päivystysnumerosta, jotta fillari varmasti mahtuisi kyytiin. Pyysivät tulemaan paikalle 20 minuuttia ennen lähtöä, että varmasti mahtuisi. Mahtuihan se.

Pappiska bussin ruumassa. Kuva: Pekka

Sitten bussiin istumaan. Kuvittelin, että olisin nukahtanut ja nuokkunut koko reilun viiden tunnin bussimatkan Ouluun, mutta lopulta nukuin ehkä vain toiset puoli tuntia eikä muuten juuri väsyttänyt. Polvia alkoi tässä vaiheessa hieman jumittaa, ja pitikin vaihtaa istumapaikkaa, että sai jalat suoriksi. Bussissa sai kuunnella Iiro Rantasen upeita pianoimprovisointeja ja katsella tunnelmallisia joulukoristeita.

Ah niin ihanan tunnelmallisia joulukoristeita bussissa. Kuva: Pekka

Ouluun saavuttiin hieman iltakymmenen jälkeen. Pikapolkaisu ketterästi lähes täysin tönköin polvin kotiin, kamppeet pois ja lämpimään suihkuun. Varovaista pohkeiden venyttelyä yritin aloitella, mutta samantien akillesjänteet alkoivat paukkumaan, joten oli varmaan parempi ymmärtää viesti ja jättää homma sikseen. Unille, ja aamulla töihin virkeänä uuteen maanantaihin :)


Tässä vielä GPS-jälki reissusta. Jälki on väritetty nopeuden mukaan, ja selite näkynee vasemmassa alakulmassa. Reissun keskinopeus taukoineen kaikkineen oli 20,2km/h ja ajonaikainen keskinopeus 22,0km/h. Maksiminopeus oli 48,5km/h ja nopein 5km pätkä meni keskinopeudella 25,5km/h (190 - 195km)

Katsohan yo. linkista reissun GPS-jälki. Kartta: OpenCycleMap.org

Reissun statistiikkaa Locus Mapsista.

Reissu löytyy myös Stravasta: https://www.strava.com/activities/411217161

Reissulla kului:
- aivan liian vähän vettä
- 1x Royal-suklaapatukka
- 1x huoltoasemasämpylä
- 1x proteiinipatukka
- 1x nakkipaketti
- 2x Twix
- 3x myslipatukka
- 2x banaani
- 4x karjalanpiirakka
- 2x croissant

..eli ei juuri mitään. Synkkiä hetkiä ei juuri ollut, mutta muutaman kerran meinasi ehtiä iskemään energiavaje. Vielä hieman paremmin pitäisi tuntea kroppa, juoda tiheämmin ja syödä vielä ehkä vähän tasaisemmin pieniä määriä koko ajan. Ja hampaat kiittävät.

Kiva reissu. Mitäs keksitään ensi talvipäivänseisauksena? Ehkä vastaava reissu maastossa, kuten Mikko & kumppanit tänä vuonna tekivät? No, ei luvata vielä mitään *virn* ;)

Pinkki Kostaja KeNpeleessä 28.9.2014

Sunnuntaina 28.9.2014 Oululainen maastopyöräilyn erikoisseura Paksukumi Team (joka nimestänsä päätellen jo perustamisvuonnaan 20 vuotta sitten (1994) ennakoi läskipyörien huikean suosion vuonna 2014) järjesti 20-vuotisjuhliensa kunniaksi paikallismaastopyöräcuppinsa finaalin KeNpeleen Köykkyrissä aavistuksen pidennettynä n. 29km mittaisena versiona.

Partio bongasi kisakutsun, ja huokea 8€ hinta yhdistettynä arvontapalkintoihin sekä etenkin pulla- ja kahvitarjoiluun houkutti koko virallisen kolmihenkisen partion avustajineen paikalle. Jäsen Riku tosin lusmuili ja tyytyi vain kannustamaan. Pyh, sanoisivat partion jäsenet Sami ja Pekka, jos viitsisivät.

Jäsen Samikaan ei aluksi meinannut viitsiä lähteä viivalle, mutta Pekka onnistui kuin onnistuikin houkuttelemaan Samin Hermeksen kisaan mukaan huoltopappiskaksi lupaamalla kulkupeliin alle lainaan lähes tuliterät Fiksusamit. Sami saapui Partion Höyhtyän varikolle vaihdattamaan renkaita, ja samalla Hermestä kevennettiin reilusti, mm. poistamalla kolmikiloinen etutarakka kokonaan. Pitihän sitä nyt kisaan panostaa!

Samoin jäsen Pekka oli panostanut kisakalustoon reilusti, mm. ostamalla lähes tuliterän vaaleanpunaisen pyörän, Laren romuvarastonpyöräkellarin siivoustalkoista huikeaan kolmen (3) euron (€) hintaan ja kierrellyt siihen nappularenkaat, uuden sisukumin sekä teettänyt metallipajalla loistokkaan teräksisen 600mm satulatolpan neljän (4) euron (€) hintaan. Näin pyörälle oli tullut hintaa jo lähes kaksikymmentä (20) euroa (€). Kyllä nyt keulii! Samalla pyörä nimettiin Pinkiksi Kostajaksi.

Pinkki kostaja vaati lieviä huoltotoimenpiteitä. Mm. takanapa ei juuri pyörinyt, joten se tuli avattua ja kasattua uudelleen. Laakerit olivat kaikki ehjiä, mutta rasvat olivat ehkä hieman aikansa eläneitä ja navasta ulostuikin ns. kasa mustaa töhnää. Samalla Pinkki Kostaja sai vähän käytetyn (kaikki hampaat tallella, joskin vähän vinossa) uuden takarattaan, jolla välitykseksi tuli varsin miehekäs 30-13. Sheldon-sedän laskurin mukaan 120RPM kadenssilla tällä pääsisi jo 17km/h! Intternetissähän lukee, että lyhyemmillä kammilla on helpompi pyörittää. Kokeilkaas tällaisia 100mm kampia, kyllä meinaan pyörii!

Toisena tärkeänä huoltotoimenpiteenä oli keskiölaakerin ja kampien kiristys, testiajossa kun toinen kampi tippui irti. Huollon jälkeen kampiakselin klappikin oli jo tippunut alle senttiin.

Uusi satulatolppa toi mukanaan ongelmia. Se oli noin 200% pidempi kuin pyörän alkuperäinen tolppa, eikä fillari enää mahtunutkaan Pappiskankuljetuspyörän kyytiin niin hyvin, kuin alkuperäisellä tolpalla varustettuna oli mahtunut.

Jäsen Pekka yrittää lastata kisapyörää kuljetuskaluston kyytiin. Etualalla oikealla jäsen Samin Hermes, taustalla oikealla kuuluisa Rokualla kansainväliseen maineeseen noussut Svalan. Kuva: Sami

Kisapaikalle Köykkyriin piti ehtiä ilmoittautumaan klo 14.00 mennessä, ja rengastus- sekä muut tuunaustoimenpiteet saatiin valmiiksi hyvissä ajoin klo 13.02. Jäi siis lähes 58 minuuttia aikaa suorittaa n. 13 kilometrin siirtymä kohti eteläistä kisakeskusta KeNpeleessä. Mukaan pakattiin työkaluja, juomaksi vettä ja kisaeväiksi ämpärillinen Pätkiksiä.

Jäsen Pekka osti Prisman irtonamuhyllystä pari Pätkistä evääksi. Kuva: Pekka

Matkalla kisastadionille. Kuva: Sami

Yhä matkalla. Hias lusmu, pole kovempaa! Kuva: Sami

Lusmu polki kovempaa, ja kisapaikalle saavuttiin hyvissä ajoin klo 13:40, joten siirtymä suorittettiin lähes 20km/h nopeudella! Ei kun ilmoittautumaan, numerolaput pyöriin ja huoltoaluetta rakentamaan.

Numerolaput kiinnitetty Huoltopappiska Hermekseen ja Pinkkiin Kostajaan (oik). Kuva: Sami

Huoltoalue valmiina palvelemaan Partiota. Esillä myös Pätkisämpäri. Kuva: Sami

Ensin oli nuorisostartti. Pekka meinasi ensin vahingossa lähteä matkaan jo ko. ryhmässä, mutta kävikin ilmi että 16 olikin ikäraja eikä maksimirengaskoko. Pettyneenä Pekka palasi partion pilttuuseen odottelemaan aikuisten starttia.

Odotellessa ko. lähtöä Partio tarjoili Pätkiksiä suoraan ämpäristä VOMP-tyyppisille osallistujille. Suosio oli suorastaan huikea!

Lähtölaukaus kajahti ja Partio on hyvissä asemissa lähes kärjen tuntumassa! Kuva: Tarja Kivirinta

Ruuhkaa polulla. Kuva: Tarja Kivirinta

Partio suorittaa klassista animaatioista tuttua katoamistemppua puun taakse. Kuva Tarja Kivirinta

Alamäkeen vauhdilla! Kuva: Tarja Kivirinta

Klik! Yleisö kannustaa Partiota! Video: Tarja Kivirinta

Hermeksen kantokahvasta voi olla hyötyä, jos ei osaa ajaa. Kuva: Tarja Kivirinta
(Jäsen Sami tosin kertoi, ettei voinut ajaa sillä joku ääliö toikkaroi lastenpyörällä edessä)

Tarkkaa ajoa kivikkopolulla. Huoltopappiska varmistaa takana. Kuva: Tarja Kivirinta

Kiihdytystä ylämäkeen! Kuva: Tarja Kivirinta

Ylämäen jälkeen alamäkeen vielä kovempaa! Kuva: Tarja Kivirinta

Heleppoa neulaspolokua. Tarja kuvasi tämänkin.

Ainakin 30km/h! Kuva: Tarja Kivirinta

Helppo neulaspoloku jatkuu. Kuva: Tarja jälleen

Aivan Pinkkiä Kostajaa varten neljän (4) euron (€) hintaan teetetty upouusi teräksinen 600mm satulaputki ei ollutkaan aivan niin vahva, kuin olisi voinut kuvitella. Jo ensimmäisen kierroksen aikana se muotoitui Thomson-tyyppiseksi. Toisen kierroksen puolivälin tienoilla setbackia alkoi olla jo noin 30cm, joka aiheutti varsin epäergonomisen ajoasennon lisäksi varsin herkkää keulimista polulla olevien kivien ja juurien ylityshetkillä. Näinpä Pekka etsi yhdessä Huoltopappiskan kuskin jäsen Samin kanssa oivan puuparin ja pienensi setbackia vähintäänkin siedettäviin lukemiin.

Setbackin pienennysoperaatio käynnissä. Kuva: Sami

Klik! Jälleen videota sekä yleisön kommentteja. CSI-zoomatusta videon pysäytyskuvasta nähdään myös selkeästi setbackin hieman turhan suuri määrä. Video: Tarja Kivirinta

Kun Partio saapui toisen kierroksen jälkeen jälleen varikkoalueelle, oli setback jälleen kasvanut hieman turhan suuriin, joskin vielä ajokelpoisiin lukemiin. Näinpä Partio päätti kokeilla, josko setfront-tyyppisellä tolpalla ajo sujuisi paremmin.

Setbackista Setfront jäsen Rikun avustuksella. Kuva: Sami

Sujuihan se ajo näinkin. Setfrontia oli kenties lähemmäs 10cm, joten Pinkistä Kostajasta tuli varsin OTB-herkkä ja polvet osuivat koko ajan Kostajan upeisiin grippeihin. Puolen kierroksen ajan Partio etsi sopivaa puustoa setfrontin pienennystoimenpiteitä varten, mutta löysi vain puolukoita.

Partio puolukoimassa. Hyviä! Kuva: Sami

Puolukat olivat oikein maittavia. Partio yritti houkutella muitakin paikalle sattuneita maastopyöräilijöitä apajille, mutta kovin kiireisiltä vaikuttivat.

Puolukka-apajat tyhjennettyään Partio jatkoi matkaa, kunnes satula päätti jakautua kahteen osaan. Myös tämän huoltotauon aikana nähtiin monikollinen määrä muita maastopyöräilijöitä, mutta kenelläkään ei Partion harmiksi ollut varasatulaa mukana. Siispä satula survottiin ns. paikalleen ja matkaa jatkettiin, kunnes löydettiin edellisen kierroksen aikana bongattu satulatolpansuorituspuupari.

Olisiko varasatulaa lainaan? Kuva: Sami

Satulatolpansuorituspuuparin välissä suoritetun toimenpiteen jälkeen satulan jäänteet sijaitsivat suunnilleen alkuperäisessä asennossa, ja niinpä matkaa voitiin jatkaa taas täysiä. Sivuhuomiona todettakoon, että useamman suoritustoimenpiteen jälkeen tämä teräksinen satulatolppa muistutti erehdyttävästi italialaisen Pinarellon muotokieltä.

Klik! Partio keulii mäkeä ylös. Video: Tarja Kivirinta

Loppukiri! Kuva: Riku

Maalissa tyytyväisenä päivän suoritukseen. Sitten pullalle! Kuva: Riku

Maaliin päästiin jo kolmen kierroksen jälkeen, kiitos lievien teknisten haasteiden. Jotkut pöljät kuulemma ajoivat seitsemän kierrosta, mutta suotakoon se heille anteeksi.

Maaliintulon jälkeen Partio keräsi varikkonsa kasaan, nautti Pätkisämpärin antimista ja siirtyi kohti luvattua mehu-, kahvi- ja pullatarjoilua. Pullan lisäksi tarjolla oli myös minidonitsipalloja, jotka saivat Partion jäsenet suorastaan onnesta soikeiksi! Hieman myöhemmin sisätiloissa tapahtuneessa palkintojenjaossa arpakin suosi Partiota, ja kotiinviemisiksi saatiinkin upea 950ml juomapullo sekä Schwamplen extra light -sisuskumi. Kyllä kannatti!

Palkintojenjaon jälkeen Partio pakkasi Pinkin Kostajan Pappiskankuljetuspyörän kyytiin, sekä kollektiivisesti ihmetteli, miksi jotkut pakkasivat pyöriään auton kyytiin.

Tämän jälkeen Partio siirtyi tarkistamaan Oulun keskustan ravitsemusliikkeiden antia. Pivossa tarjoiltiin sen verran railakasta karaokejamia, että Partio katsoi parhaaksi siirtyä pelaamaan semialiasta toiseen ravitsemusliikkeeseen. Juhlavan pelisession jälkeen Partio kävi vielä nauttimassa Troijan antimista aina valomerkkiin ja hieman yli saakka.

Partio jatkaa väärinpyöräilyä ja käsittelee saamansa kaksi (2) hang around -membership -jäsenhakemusta mahdollisesti lähitulevaisuudessa.