Flashback: Tervajärvi, joulukuu 2013

Joulukuussa 2013 kuvarasti oli partion jäsen Rikun toimesta kulkeutunut Kiiminkiin.Pekka tämän nohevana poikana hoksasi, ja lähti pappiskalla matkaan. Pappiska pakkasmittarikaan ei tainnut näyttää edes -15 asteen lukemia, joten mikäs siinä rullaillessa kun luntakaan ei vielä ollut ihan hirveitä määriä Oulun korkeudelle satanut.

Kuvarasti Kiimingissä. Kuva: Riku

Alkutaipaleella Pyykösjärven rannalla klo 10, aurinkokaan ei ole vielä ehtinyt taivaanrannan ylle. Kuva: Pekka

Rastihan löytyi helposti ystävämme Googlen avulla. Keskustan erääseen alikulkuun olivat oppilaat pykänneet hienon taideteoksen. Kellokin lähenteli jo yhtätoista.

Noutokuva: Pekka

Seuraavaksi hieman evästä läheisestä kaupasta ja hieman näppien lämmittelyä. Evääksi valikoitui banaani sekä karjalanpiirakoita. Sitten matkaan. Kauaa ei tarvinnut Kiimingistä ajella poispäin, ennen kuin reitille oli tarjolla mukavia pikkuisia metsäautoteitä ja -polkuja. Luntakaan ei ollut, joten meno oli letkeää, joskin välillä hieman liukasta.

Miellyttävä metsätie. Kuva: Pekka

Olin bongannut kartalta kivannäköisen paikan. Tervajärven, järvessä olevan saaren ja sinne kartan mukaan johtavan pengertien. Ilmakuvien perusteella tie ei välttämättä olisi häävi, mutta kartalla paikka näytti niin leppoisan mukavalta, että pakkohan sitä oli käydä katsomassa, ja testaamassa, pääsisikö sinne perille.

Pengertielle johtava metsäura olikin hieman lumisempi. Joku oli kuitenkin ajanut siitä maastoautolla, jonka välillä alta pettäviä renkaanuria pitkin taiteillessa sai varsin kelpoisan tasapainoharjoituksen. Mutta sitten eteen tulikin Loukonoja ja aito epäsilta.

Ajamalla yli? Kuva: Pekka

Tästäpä ei mentykään ihan heittämällä yli. Leveyttä ojalla oli ehkä kolmesta neljään metriä. Leveys, sekä varsin pettävän oloiset jään reunat eivät hirvittävästi houkutelleet kastelemaan jalkoja pakkasessa. Kävin jo tetsaamassa ojan vartta ylemmäksi, josko jostain löytyisi kapeampi kohta tahi metsästä jokin kaatunut puu, josta saisi improvisoitua sillan, mutta ei.

Sitten menin tyhjentämään pilssivettä kuvasta hieman oikealle päin. Ja kas, keskeltä puskia löytyi parista puunrungosta askarreltu varsin pettävän oloinen silta. Ja matka jatkui!

Pienen rämpimisen jälkeen pääsin Tervajärven rantaan. Aurinkokin oli jo noussut horisontin yläpuolelle, ja tarjosi varsin kauniit näkymät.

Aurinko hengailemassa Tervajärven takana. Kuva: Pekka

Itse pengertie ei tosiaan ollut ihan sitä, mitä normaalisti olisi tottunut tien määritelmän pitävän sisällään.

Tervasaareen johtava penger"tie". Kuva: Pekka

Yli siitä kuitenkin pääsi. Jääkin kantoi jo ainakin jonkin verran, joskin hieman kyllä hirvitti välillä.

Penger"tie" kuvattuna saaresta päin. Kuva: Pekka

Noniin, Tervasaari on nähty, sitten rämmittiin takaisin tuloreittiä ja jatkettiin yhä Kiimingistä poispäin tutkimaan lisää kartalla kivannäköisiä paikkoja. Välillä etenemään pääsi jopa oikeaa tietä pitkin.

Ihka-aito tie. Kuva: Pekka

No, kauaa ei sitä auvoa jatkunut, sillä siltähän se vaikuttaa, että mitä kivempi paikka kartalla, sen vähemmän siellä kukaan on kulkenut, saati reittejä aurannut. Tie pieneni, mutta lumikerroksesta tien päällä näki vielä jonkun kulkeneen tästä joskus. Siellä missä urat olivat ja puut olivat hieman suojanneet tietä ylenpalttiselta lumetukselta, pääsi ajamaan ihan kohtalaisesti. Muualla ajaminen ei ollut aivan niin kohtalaista, mutta eteenpäin pyörä kulki vielä polkemalla. Kunnes tuli risteys, josta halusin tietenkin mennä (tyhymä!) suoraan, ja renkaanjälkien muinaismuistot kulkivatkin vasemmalle. No, sitten rämmittiin lumessa, mutta läpi päästiin ja hieno paikka löytyi. Mutta enpäs kerro missä, saatte ihan itse etsiä! ;)

Liikaa lunta pappiskalle. Kuva: Pekka

Rämpimisen päätyttyä päästiin jälleen tielle. Jopa Bulevarditasoiselle tielle.

Pappiska talvisella Bulevardilla. Kuva: Pekka

Bulevardin jälkeen piti varoa laspia. Tästä saikin hieman myöhemmin varsin kelvollisen salapoliisirastin, jonka ei-ainakaan-vielä-jäsen Z kävi ansiokkaasti myöhemmin noutamassa Saksalaisellaan.

Laspia. Kuva: Pekka

Pikkuhiljaa pikkutiet toivat pikkupyörän ja pikkupekan jälleen kohti Kiiminkiä, josta löytyi painorajoitettu suojatie. Ei yli kolme tonnia painaville jalankulkijoille!

Heikkorakenteinen suojatie. Kuva: Pekka

Kiimingin ja Oulun välillähän ei tunnetusti ole mitään kiinnostavaa, joten siitä ei tässä yhteydessä enempää kerrotakaan. Reissun saldona siis:

- Pakkasta
- Lunta
- Kylymää
- Hangessa rämpimistä
- Hienoja paikkoja (ainakin kartalla)
- Matkaa noin 110km

Onnistunut reissu siis kaikin puolin. Partio kiittää.