Rokua MTB 23.8.2014

Kuinkas tässä nyt näin kävi? Pappiskapartion nimi löytyy 23.8.2014 ajetun Rokua MTB:n tuloslistalla 50km kuntosarjan kakkossijalta.

Miehet kunto 50km -tulokset.

Pappiskan ensimmäinen(?) pokaali!

Tietämättä tarkkaan pyörän historiaa viime vuosituhannen puolelta uskaltaisimme melkein julistaa, että tämä mahtoi olla n. 70 vuoden ikään ehtineen pyörän ensimmäinen podium-sijoitus, jos ei muuten, niin ainakin maastopyöräilykilpailuista.

Mutta tosiaan, mites tässä näin kävi? Partion jäsen Pekka sai päähänsä, että Rokuallehan voisi lähteä koko Pappiskapartio testaamaan pappiskojen maastoajo-ominaisuuksia - onhan näillä peleillä ennenkin poluilla ja vieläkin huonommilla alustoilla rämmittyajettu. Harmillisesti vain jäsenet Riku ja Sami olivat sopineet lauantaille jo muuta ilmeisen tärkeää menoa, joten Rokualle piti lähteä herättämään hilpeyttä aivan yksin.

Ei se ihan niin helposti kuitenkaan käynyt. Pappiskaan piti vaihtaa renkaat. 35-millinen sliksi oli aika surkea ajettava jo asfaltilla, joten kaapista kaivettiin Pappiskan lokareiden sisään sopivat 46-milliset kumitassut ja murjaistiin ne alle. Mokomat eivät tahtoneet nousta vanteelle millään - jalkapumpulla pusersin sisään lähemmäs seitsemän (7) baarin paineet ja silti takarengas jäi vielä vähän vajaaksi. Tunnin ähertelyn jälkeen renkaat lopulta istuivat lähes siedettävästi, joten se sai luvan kelvata. Jos rengas nyt vähän pompottaa, niin eihän sitä metsässä & polulla muun epätasaisuuden seasta huomaa. Satulakin on sitäpaitsi jousitettu!

Kiekot paikalleen ja menoksi! Ei. Takarengas ottikin kiinni lokasuojan takaosaan ja johonkin pulttiin. Takavalo, sepä se!. Mutta tämä taka-akselin etäisyyden säätö hoituu lähinnä ketjun pituutta muuttelemalla - jos ketjua lyhennettäisi, niin sehän ottaisi kiinni lokarin etuosaan. Hei, varastossahan piti olla yksi-piikki-enemmän -koon takahammasratas. Vaan ei mokoma ottanut löytyäkseen. Nythän oli siis jo perjantai-ilta ja kello kahdeksan korvilla. Lopulta huuteluihin vastasi partion jäsen Riku, joka pelasti tarjoamalla lainaan sopivan kokoisen hammasrattaan (21t) kello 22:30 illalla, sinne siis äkkiä sotkemaan, saahan tästä sopivan iltalenkinkin samalla!

Ratas sopi, mutta se oli liian kapea. Onneksi romuläjästä löytyi sellainenkin takapakka, jonka rattaiden välissä oli sopivia spacereita, ja hampaattomina sopivat tämän 21t-rattaan kaveriksi kuin nenä otsaan. Kiekko paikalleen, kireälle ja menoksi! Ulkona ehdittiin ottaa noin 100m pitkä koeajo, sillä samantien alkoi sataa kaatamalla näin keskiyön kunniaksi. Hyvä se on.

Aamulla sitten kasin jälkeen liikkeelle. Pappiska kyytiin ja nokka kohti Rokuaa. Sen verran totista touhua tämä on, ettei sinne asti olisi enää ehtinyt Pappiskalla sotkea, ja olisihan siinä antanut ehkä jo liikaa tasoitusta kilpakumppaneille.

Pappiska suorastaan hymyilee päästessään pitkästä aikaa matkailemaan!

Lähtöpaikalla Rokua Health & Spa -kylpylähotellin piha- ja parkkialueella oli jo täysi tohina päällä Partion yksinäisen edustajan saapuessa paikalle. Yksin ei tietenkään tarvinnut olla, sillä nostalginen Pappiska herätti huomattavaa hilpeyttä sankassa osallistujajoukossa, niin lukuisissa tutuissa kuin tuntemattomissakin. Tulipa Pappiska punnittuakin Köpin virallisessa punnituspisteessä: tulos 17,1kg pisti miettimään, josko Pappiska on jo liiankin kevyt ja joutaisi johonkin höyhensarjaan. Mahtoiko olla edes päivän painavin pyörä? No, nyt ei sentään ollut vakiovarustus, n. 2kg painava Kryptoniten New York, eräs firman jämäkimmistä lukoista tarakalla vakauttamassa menoa.

Matkaksi valikoitui 50km (kaksi kertaa 25km kierros), sillä pidempiäkään ei ollut tarjolla. Ja tällä matkalla oli paras kilometrihinta. Jälkikäteen sain kuitenkin kuulla, että joku oli tingannut mukaan vielä yhden 14km kierroksen, ja ajanut siten yhteensä 64km. Perhana.

Noh. Numerolappu pyörään ja lähtökarsinaan. Lähtölaukaus pamahti klo 11, ja sittenhän piti jo lähteä pian liikkeellekin. Eturivin paikat jätin suosiolla OTC:n kavereille, jotka ampaisivat laakista keulille ja lähdin seuraamaan kärkeä heti niskaan hengittäen noin 46 riviä kärkeä taaempaa luottaen väsytystaktiikkaan. Kyllä ne tuollaiset hötkyilijät ehditään kiinni saamaan!

OTC:n osasto - riviin järjesty! Kuva: Tarja Kivirinta

Rentoa ajelua pian lähtölaukauksen jälkeen. Kuva: Katri Ellilä

Pappiska oli nyt tosiaan elämänsä ensimmäisessä (kai nyt?) maastopyöräkilpailussa! Fillari kulki rennosti 46-21 -välityksellä aina kun reitti oli tasainen tai lievää alamäkeä. Sellaisia osuuksiahan ei Rokualla paljoa ole, vaan reitti koostuu tunnetusti 90-prosenttisesti ylämäestä ja hiekasta ;) Niissä parissa alamäessäkin virtaava vesi oli tehnyt polusta jokseenkin röykyttävää, ja Pappiskan lokarit rämisivät komeasti - eipähän tarvinnut soittokelloa!

46-millisissä renkaissa oli paineita yli kolme baaria, joka on maastoajoon aivan liikaa. Vaan pakko olla, tällä pyörällä ei hirveästi juurien ja kivien (eiku eihän siellä sellaisiakaan ole) kohdalla kevennellä vaan painetaan suoraan päin. Käärmeenpuremien välttämiseksi siis paineet korkealle ainakin renkaista. Kovista paineista ja kapeista renkaista seuraa myös se, että vähänkin hiekkaisemmassa mutkassa ja kaarteessa pohja sortuu renkaiden alta ja etenemisestä tulee varsin haastavaa.

Pöh, tuollainen on ihan liian teknistä analyysiä tämmöisestä retkestä. Kiiltonahkakengät (joissa oli kyllä klossit, mutta eipä ne auta kun ei ole lukkopolkimia) jalassa oli kiva rytyyttää menemään ja nauttia Rokuan upeista maastoista. Ylämäissä Pappiska osoitti painostaan huolimatta teränsä, ja eipä tainnut mäissä, niin ylä tahi ala-moisissa juuri kukaan koskaan ohi päästä, mitä nyt korkeintaan muutamassa jyrkimmässä tönkäreessä, joissa vääntö loppui kuskista. Alamäissä piti aluksi vähän varoa, sillä käytössähän oli vain jalkajarru takana, joten jos sattuukin tulemaan yllättävä mutka niin eipä olisi enää paljoa tehtävissä. Mutta kun linjat olivat näkösällä, niin anti mennä vaan. Yhtään osaa ei tainnut tippua matkan varrelle - reitille näkyi kyllä muilta osallistujilta tippuneen ainakin juomapullo, kaksi etulokasuojaa, sisuskumi ja geelipussi.

Vauhtia ylämäkeä varten! Riittääkö? Kuva: Tarja Kivirinta

No ei riittäny. Lusmu! Kuva: Tarja Kivirinta

Reitti oli muuttunut viime vuodesta. Ja ihan pirusti paremmaksi! Hiekassa ei tarvinnut kyntää lähellekään niin paljoa kuin viime vuonna, ja tilalle oli löydetty upeita uusia polkuja, kuten juurikin yo. kuvissa näkyvä pätkä.

Ensimmäiset 10-15 kilometriä oli hieman ikävän tuntuista puuhaa, mutta koneen lämmittyä ajo alkoi maistua ja Pappiskan maasto-ominaisuudetkin tuntuivat tulevan koko ajan paremmin esiin. Ajo sujui kokonaisuutena paljon mukavammin ja miellyttävämmin kuin edellisenä vuotena, mutta saattoihan tuo toki johtua kalustostakin. Nyt sitä oli kuitenkin kymmenisen kiloa enemmän :)

Leppoisaa vinoutunutta ajelua? Kuva: Tarja Kivirinta

Ajo maistuu, mustikoiden ja puolukoiden lisäksi. Kuva: Tarja Kivirinta

Kierroksen loppuosa on suht tasaista, ja vaikka siellä ajo soljuikin mukavasti, hävisi Pappiskalla selvästi tasaisella ajettaessa. No, mihis tässä kiire. Toisen kierroksen alkutaipaleilta muutama kammenpyöritys tallettui videollekin:

Elävää kuvaa Pappiskasta, klikkaahan!

Toiselle kierrokselle lähtiessä sain kuitenkin pari Rush Racingin paita päällä ajavaa tyyppiä kiinni, ja iskeydyin peesiin. Kuitenkin melkein heti kierroksen alussa toinen kaveri veti komeat OTB:t pehmeässä hiekkakohdassa suoraan edessäni, ja jäin siihen hetkeksi varmistamaan, että kaveri on kunnossa. Lopulta hiekasta nousi pystyyn käsi näyttäen kaiken olevan kunnossa, ja uskalsin itsekin jatkaa matkaa.

Sitten heti seuraavassa vedensyömässä alamäessä rytyyttäessä takakiekko pääsi ilmeisesti liikahtamaan, ja takarenkaan rullaavuus alkoi kärsiä huomattavasti renkaan reunan hangatessa lokarin kiinnikkeisiin. Ei muuta kun pyörä katolleen, 15mm avain repusta ja asemoimaan kiekkoa uudelleen paikalleen. Oli sen verran hyvännäköisiä puolukoita tarjolla, ettei siitä ihan heti malttanut matkaakaan jatkaa. Muualla reitin varrella oli myös hyviä mustikoita, nom nom!

Tästä eteenpäin ajo oli aika yksinäistä. Pisimmillä suorilla kaukana edessä vilahti joku, mutta lähes 45km kohdille sain ajella, ennen kuin takasuoralla näin vilahduksen valkoisesta paidasta kaukana edessä (mittasin tuon matkan myöhemmin kartalta olleen lähes puoli kilometriä). Voimia oli hyvin, joten ajattelinpa huvikseni jos tässä jotain loppukiriä yrittäisi vielä. Lopulta noin 200 metriä ennen maalia sain kaverin kiinni, ja ohittaessa sieltä karjaistiin sellaiset kannustushuudot, että itse Seppo Rätykin kalpenisi. Iso hatunnosto tästä! Iki-ihana 46-21 -välitys oli jo tehnyt kuluneesta lähes 50 kilometristä aikamoisen hauis- ja käsivarsitreenin ja nyt ensimmäistä kertaa koskaan kyynärtaipeet alkoivat krampata! Hupaisa fiilis! Matkaa maaliin oli enää tosiaan se n. 200 metriä, ja sehän vispattiin ja veivattiin niin lujaa, kuin käsistä (ja jaloista) vain lähti. Maaliin tultiin ajassa 2:40,36 ja sen jälkeen meni viitisen minuuttia, että kädet sai taas koukusta suoriksi tahi toisinpäin.

Loppukiri kramppaavin kyynärtaipein. Kuvat: Tarja Kivirinta

Maalissa oltiin siis noin 2h 40min lähdön jälkeen klo 13:40. Sijoituksesta ei tässä vaiheessa itsellä ollut mitään hajua - tavoitteena oli lähinnä ollut, etten olisi ehkä ihan viimeinen ja jotta reitistä pääsisi kunnialla läpi.

Maaliintulo tallentui myös viralliselle maalikameralle:

Virallinen maalikameroitu maalituuletus videolla, klik klik!

Kuulin maalissa, että palkintojenjako olisi kello 15. Sitä on aina mukava seurata, joten laskeskelin että tässä ehtii vielä hyvin käydä saunomassa ensin. Maalialueella tuli vielä rupateltua jonkin aikaa, ja sitten mars hakemaan saunakamppeet ja suihkun kautta saunaan! Teki hyvää, ja saunassakin sai kunnon löylyt. Palkintojenjako alkoi ja kilpasarjojen palkinnot jaettiin ensin alta pois.

Kilpasarjan kärki: Vas. 3. Kauppinen, 2. Tukki, 1. Kangaskokko. Kuva: O. Tukki 6v

Sitten tuli kuntosarjojen vuoro. Miesten 50 kilometrin matkan voittajaa kuulutettiin, mutta ei löytynyt. Toiseksi polki Antti-Olli Kauppinen ajalla 2:19,00 ja sitten kuuluttaja päästi suustaan seuraavaa: "kolmanneksi ajoi ja päivän virtuaalisen sisupuukon saa - Pekka Tahkola, Syöte MTB & Pappiskapartio". Aivan ällikällä lyöty Partion jäsen Pekka kampesi itsensä ylös penkistä pokaalia pokkaamaan - tulokset eivät näet tästä sarjasta olleet tulleet vielä, joten tämä oli aivan totaalinen yllätys :)

Pian palkintojenjaon jälkeen kävi ilmi, että ykköseksi tituleerattu ajaja olikin keskeyttänyt (tms) ja saanut loppuajakseen yhden kierroksen väliajan. Näinpä sijoituksemme Antti-Ollin kanssa nousivat pykälällä ylöspäin ja pystitkin kasvoivat hieman suuremmiksi. Komea kakkossija siis Pappiskalle ensimmäisistä maastokisoistaan!

Kotiinviemisinä komia pokaali!

Palkintojenjaon jälkeen syömään - osallistumismaksuun kuului kunnon monipuolinen lounasbuffetti ja kyllä olikin hyvää sapuskaa! Ruoan jälkeen Pappiska kyytiin, ja takaisin Ouluun

Kiitokset järjestäjille, reitti oli tosiaan selvästi parempi kuin viime vuonna ja miellyttävämpi ajaa. Niin ikään ajon jälkeiset sapuskat ansaitsevat erityisen kiitoksen.

Lisää kuvia:
- Katri Ellilä
- Tarja Kivirinta 1
- Tarja Kivirinta 2
- Tarja Kivirinta 3


Illalla Oulussa joimme Partion jäsen Rikun kanssa mitalipokaalikaakaot.

Pokaalikaakaopotretti.

Partio kiittää ja palaa asiaan ennalta määrittelemättömän ajanjakson jälkeen.

Flashback: Tervajärvi, joulukuu 2013

Joulukuussa 2013 kuvarasti oli partion jäsen Rikun toimesta kulkeutunut Kiiminkiin.Pekka tämän nohevana poikana hoksasi, ja lähti pappiskalla matkaan. Pappiska pakkasmittarikaan ei tainnut näyttää edes -15 asteen lukemia, joten mikäs siinä rullaillessa kun luntakaan ei vielä ollut ihan hirveitä määriä Oulun korkeudelle satanut.

Kuvarasti Kiimingissä. Kuva: Riku

Alkutaipaleella Pyykösjärven rannalla klo 10, aurinkokaan ei ole vielä ehtinyt taivaanrannan ylle. Kuva: Pekka

Rastihan löytyi helposti ystävämme Googlen avulla. Keskustan erääseen alikulkuun olivat oppilaat pykänneet hienon taideteoksen. Kellokin lähenteli jo yhtätoista.

Noutokuva: Pekka

Seuraavaksi hieman evästä läheisestä kaupasta ja hieman näppien lämmittelyä. Evääksi valikoitui banaani sekä karjalanpiirakoita. Sitten matkaan. Kauaa ei tarvinnut Kiimingistä ajella poispäin, ennen kuin reitille oli tarjolla mukavia pikkuisia metsäautoteitä ja -polkuja. Luntakaan ei ollut, joten meno oli letkeää, joskin välillä hieman liukasta.

Miellyttävä metsätie. Kuva: Pekka

Olin bongannut kartalta kivannäköisen paikan. Tervajärven, järvessä olevan saaren ja sinne kartan mukaan johtavan pengertien. Ilmakuvien perusteella tie ei välttämättä olisi häävi, mutta kartalla paikka näytti niin leppoisan mukavalta, että pakkohan sitä oli käydä katsomassa, ja testaamassa, pääsisikö sinne perille.

Pengertielle johtava metsäura olikin hieman lumisempi. Joku oli kuitenkin ajanut siitä maastoautolla, jonka välillä alta pettäviä renkaanuria pitkin taiteillessa sai varsin kelpoisan tasapainoharjoituksen. Mutta sitten eteen tulikin Loukonoja ja aito epäsilta.

Ajamalla yli? Kuva: Pekka

Tästäpä ei mentykään ihan heittämällä yli. Leveyttä ojalla oli ehkä kolmesta neljään metriä. Leveys, sekä varsin pettävän oloiset jään reunat eivät hirvittävästi houkutelleet kastelemaan jalkoja pakkasessa. Kävin jo tetsaamassa ojan vartta ylemmäksi, josko jostain löytyisi kapeampi kohta tahi metsästä jokin kaatunut puu, josta saisi improvisoitua sillan, mutta ei.

Sitten menin tyhjentämään pilssivettä kuvasta hieman oikealle päin. Ja kas, keskeltä puskia löytyi parista puunrungosta askarreltu varsin pettävän oloinen silta. Ja matka jatkui!

Pienen rämpimisen jälkeen pääsin Tervajärven rantaan. Aurinkokin oli jo noussut horisontin yläpuolelle, ja tarjosi varsin kauniit näkymät.

Aurinko hengailemassa Tervajärven takana. Kuva: Pekka

Itse pengertie ei tosiaan ollut ihan sitä, mitä normaalisti olisi tottunut tien määritelmän pitävän sisällään.

Tervasaareen johtava penger"tie". Kuva: Pekka

Yli siitä kuitenkin pääsi. Jääkin kantoi jo ainakin jonkin verran, joskin hieman kyllä hirvitti välillä.

Penger"tie" kuvattuna saaresta päin. Kuva: Pekka

Noniin, Tervasaari on nähty, sitten rämmittiin takaisin tuloreittiä ja jatkettiin yhä Kiimingistä poispäin tutkimaan lisää kartalla kivannäköisiä paikkoja. Välillä etenemään pääsi jopa oikeaa tietä pitkin.

Ihka-aito tie. Kuva: Pekka

No, kauaa ei sitä auvoa jatkunut, sillä siltähän se vaikuttaa, että mitä kivempi paikka kartalla, sen vähemmän siellä kukaan on kulkenut, saati reittejä aurannut. Tie pieneni, mutta lumikerroksesta tien päällä näki vielä jonkun kulkeneen tästä joskus. Siellä missä urat olivat ja puut olivat hieman suojanneet tietä ylenpalttiselta lumetukselta, pääsi ajamaan ihan kohtalaisesti. Muualla ajaminen ei ollut aivan niin kohtalaista, mutta eteenpäin pyörä kulki vielä polkemalla. Kunnes tuli risteys, josta halusin tietenkin mennä (tyhymä!) suoraan, ja renkaanjälkien muinaismuistot kulkivatkin vasemmalle. No, sitten rämmittiin lumessa, mutta läpi päästiin ja hieno paikka löytyi. Mutta enpäs kerro missä, saatte ihan itse etsiä! ;)

Liikaa lunta pappiskalle. Kuva: Pekka

Rämpimisen päätyttyä päästiin jälleen tielle. Jopa Bulevarditasoiselle tielle.

Pappiska talvisella Bulevardilla. Kuva: Pekka

Bulevardin jälkeen piti varoa laspia. Tästä saikin hieman myöhemmin varsin kelvollisen salapoliisirastin, jonka ei-ainakaan-vielä-jäsen Z kävi ansiokkaasti myöhemmin noutamassa Saksalaisellaan.

Laspia. Kuva: Pekka

Pikkuhiljaa pikkutiet toivat pikkupyörän ja pikkupekan jälleen kohti Kiiminkiä, josta löytyi painorajoitettu suojatie. Ei yli kolme tonnia painaville jalankulkijoille!

Heikkorakenteinen suojatie. Kuva: Pekka

Kiimingin ja Oulun välillähän ei tunnetusti ole mitään kiinnostavaa, joten siitä ei tässä yhteydessä enempää kerrotakaan. Reissun saldona siis:

- Pakkasta
- Lunta
- Kylymää
- Hangessa rämpimistä
- Hienoja paikkoja (ainakin kartalla)
- Matkaa noin 110km

Onnistunut reissu siis kaikin puolin. Partio kiittää.

Pappiskapartio mastorasteilemassa

Fillarifoorumilla ja yksivaihteella pyörivät kuvarastit ovat viimeisen reilun viikon aikana olleet kovin mastopainotteisia. 20.6.2014 Arin julkaisema mastorasti kirvoitti pappiskapartion selvittämään rastin sijaintia, ja noin 10 minuutin salapoliisityön seurauksena Pekka paikallisti maston paikan. Reilu 30km ajelua voisi riittää maston luokse, mutta partion jäsenet tuntien voi reitin pituus usein moninkertaistua optimista, joten aikaa tulisi jälleen varata reippaasti.

Rastikuva. Tämä pitäisi löytää. Kuva: Ari Kakko

Sunnuntaina 22.6. partiolla oli vapaapäivä ja niinpä reppuun pakattiin makkarat ja aika monta sisuskumia, joten ei kun matkaan!

Keli oli lähes kuiva lähtiessä, mutta kovin kuuroiselta sää vaikutti. Jäsen Sami olikin päässyt kastumaan läpimäräksi jo heti poistuttuaan luolastaan matkalla kohti sovittua tapaamispaikkaa, Ruskon Citymarketia, mutta muut jäsenet olivat tässä vaiheessa vielä kuivia. Jäälin kohdalla kuitenkin vettä alkoi tulla rankemmin, ja partio vietti taukoa Jäälin upealla autogrillillä. Grillille eksyi taukoa viettämään ja sadetta pitelemään kaksi muutakin, hieman vanhempaa pyöräilijää, jotka olivat matkalla Oulun suuntaan.

Sadetta pitelemässä Jäälin grillillä. Kuva: Sami

Ensimmäinen renkaanpaikkaustauko, 26km kruisailun jälkeen Kiimingissä. Kuva: Sami

Pappiskapartio jauhaa maantietä kohti mastoa. Kuva: Sami

Ennen rastia partio päätti vielä yksissä tuumin käydä esittelemässä jäsen Samille partion pyhiinvaelluskohteen, Tervajärven Tervasaareen johtavan penger"tien". Partion jäsen Pekkahan vei rastin tänne keskellä ydintalvea, ja silloin paikka oli itse asiassa paremmin saavutettavissa kuin nyt. Tätä "tietä" kun ei tosiaan kovin helpolla tieksi uskoisi, ja myös penger"tielle" johtavasta urasta voisi käyttää hieman lievempääkin ilmausta kuin tie. Siinä pappiskalla suossa kyntäessä nopeus oli hädin tuskin kävelyvauhtia, ja renkaatkin saattoivat uida hieman syvemmällä. Mutta Tervasaaren keikasta selvittiin vain yhdellä läpimärällä kengällä, joten matka saattoi jatkua itse rastikohteelle.

Jäsen Pekka Tervasaareen johtavalla penger"tiellä". Kuva: Riku

No, Rastihan löytyi juuri sieltä mistä pitikin. Ja juuri kun virvoitusjuomat oli korkattu, aukesi taivas ja partio ryntäsi kukin tahoilleen suojaan sateelta kuka kuusen alle ja kuka kuvassa näkyvän huikean räystään alle sääskien syötäväksi. 

Pappiskapartio on varsin hilpeällä tuulella löydettyään rastin. Kuva: Pekka

Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut nytkään odottaa, vaan partio saattoi jatkaa matkaa kohti paria Pekan kartalta bongaamaa "kivannäköistä" polkua kohti. Ne piti kuulemma käydä tarkistamassa, ja silloinhan partio ne tarkistaa.

Partio ajelemassa pitkin upeita polkuja. Kuva: Sami

Matkalta löytyi myös kivikautisia asuinpainanteita ja useita tervahautoja. Polkujen varrelle oli vanhempaan maastokarttaan merkitty kota, ja sekös partion makkaranpaistoaisteja kutitteli. Kota vaan ei oikein ottanut löytyäkseen kovin helpolla, kun kyseisen Big Stage Pondin rantaan oli rakennettu läjäpäin uusia mökinraakileita.

Partio yrittää paikallistaa kartalta kodan sijaintia. Taidettiin mennä jo ohi? Kuva: Sami

Big Stage Pond. Ei ollut kota täälläkään. Kuva: Sami

Viimein kota löytyi, ja kodasta löytyneeseen puhelinnumeroon soitettuaan partio sai luvan paistella makkarat kodassa. Tämäkös partiolle kelpasi. Kodassa juotiin myös vettä.

Partion jäsenet Sami ja Riku kodassa vedellä. Kuva: Pekka

Noin tunteroisen mittaisen tauon jälkeen katsottiin kelloa, ja todettiin että muutaman kilometrin matkaan oli tauko mukaan lukien mennyt lähes kaksi tuntia ja kello oli jo aika lailla ilta. Piti siis jatkaa matkaa kodan ohi jatkuvaa upeaa polkua pitkin.

Jäsen Riku nauttimassa upeasta pappiskapolusta. Kuva: Sami

Upeaa pappiskapolkua parhaimmillaan. Polku jatkui vähintään yhtä upeana myös vanhan hakkuuaukean läpi ja jälkeen. Kuva: Sami

Parinkymmenen kilometrin polku-, mutaura-, lentohiekka- ja soratietaipaleen jälkeen päästiin asfaltille ja sopivassa kohdassa saimme eteemme täyden lastin puutavararekan. Se onpi muuten aikamoista vispaamista, kun pappiskavälityksillä yrittää pysyä peesissä. Reissun huippunopeudeksi kellotettiin tässä vaiheessa GPS:n mukaan hieman vajaat 50km/h.

Pappiskapartio puutavararekan peesissä polkemassa pirusti. Kuva: Sami

Sää oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja lämmin, mutta pikku hiljaa pilvet kerääntyivät taivaalle jälleen perin uhkaavan näköisinä. Partio pisti polkimille lisää poweria, ja ehti kuin ehtikin sateiden alta pois. Lisäksi jäsen Riku alkoi uhkaavasti ehdottelemaan kotonaan odottavan eilisen voileipäkakun jäämiä. Sekös pisti kierroksia kampiin!

Loppumatkasta aurinko paisteli jälleen, ja voileipäkakun kuva kiilsi partion silmissä. Kuva: Sami

Ajeleehan sitä helposti 120 kilsaa, kun on kunnon kalusto. Kuva: Sami

Ennen voileipäkakkua kuitenkin jäsen Rikun hyvin palvelleesta mummiskasta alkoi kuitenkin kuulua tavallisten natinoiden ja rutinoiden lisäksi kummaa hankaavaa ääntä. Partio pysähtyi paikallisen polttoainejakelimon pihalle pohtimaan pihinän perää, ja kappas kun olikin takarengas puhki. Ulkorenkaassakin oli sen verran reilu repeämä, jotta oli syytä paikata sekin, pelkän sisuskumin lisäksi.

Jäsen Riku suorittamassa renkaanpaikkaustoimenpidettä. Kuva: Sami

Renkaan varsin haperoisen olemuksen vuoksi partion keskuudessa virisi tuuma jättää loppureitille suunnitellut muta-, neulas- ja hiekkapolut sekä ylimääräiset soratiesiirtymät väliin, ja suunnata suoraan kohti voileipäkakkua. Ajatus sai suhteellisen yksimielistä kannatusta.

Voileipäkakkua ja kaakaota. Kuva. Sami

Voileipäkakun jälkeen kukin partion jäsen suuntasi omille nurkilleen. Reissun saldo:

Matkaa tuli partion jäsenestä riippuen n. 116 - 125 km
Aikaa kului reilu 10 tuntia, josta tehokasta ajoaikaa oli reilu puolet.
Ajonaikainen keskinopeus oli 20,0km/h.
Kaksi rengasrikkoa
Lukuisia hyttysenpuremia
10 tuhottua makkaraa
1 katkennut pinna
1 kuivunut ja kovasti nitisevä ohjainlaakeri.

Partio kiittää ja palaa asiaan seuraavan tutkimusmatkan jälkeen.

Pappiskapartio?

Pappiskapartio on pieni, mutta pöljä porukka, joka seikkailee ympäriinsä, 30-70 -lukujen pappa- ja mummopyöriksikin kutsutuilla luotettavilla herrasmiespyörillä lokareineen ja tarakoineen. Partio ei aina pysy vain tiellä, vaan eksyy myös poluille ja paikkoihin, joihin kukaan järkevä ihminen ei varmasti menisi, vielä vähemmän pyörällä. Partio hakee sekä vie usein kuvarasteja, niin yksin kuin erikseenkin.

Pekka

Svalan-merkkinen fillari Falunista, Ruotsista. Valmistusajankohdaksi ruotsalaisella fillarihistoriaryhmässä arveltiin 1940-lukua.

Pekan tallista löytyy myös 50-lukulainen pappiskankuljetuspyörä, kotimainen Pyrkijä.

Toisinaan tämä hörhö ajelee myös kuuluisalla Pinkillä Kostajalla

Pekan tallista löytyy vielä näidenkin lisäksi yksi kappaletta Helkama Regentiä niin ikään 50-luvulta.

Riku

Rikun komea 50-luvun Regulus

 Rikun tallista löytyy myös Crescentin mummiska, 70-luvun lopulta.

Sami

Samin vanha Hermes, jotakuinkin 50-/60-lukujen taitteesta.