Rokua MTB 23.8.2014

Kuinkas tässä nyt näin kävi? Pappiskapartion nimi löytyy 23.8.2014 ajetun Rokua MTB:n tuloslistalla 50km kuntosarjan kakkossijalta.

Miehet kunto 50km -tulokset.

Pappiskan ensimmäinen(?) pokaali!

Tietämättä tarkkaan pyörän historiaa viime vuosituhannen puolelta uskaltaisimme melkein julistaa, että tämä mahtoi olla n. 70 vuoden ikään ehtineen pyörän ensimmäinen podium-sijoitus, jos ei muuten, niin ainakin maastopyöräilykilpailuista.

Mutta tosiaan, mites tässä näin kävi? Partion jäsen Pekka sai päähänsä, että Rokuallehan voisi lähteä koko Pappiskapartio testaamaan pappiskojen maastoajo-ominaisuuksia - onhan näillä peleillä ennenkin poluilla ja vieläkin huonommilla alustoilla rämmittyajettu. Harmillisesti vain jäsenet Riku ja Sami olivat sopineet lauantaille jo muuta ilmeisen tärkeää menoa, joten Rokualle piti lähteä herättämään hilpeyttä aivan yksin.

Ei se ihan niin helposti kuitenkaan käynyt. Pappiskaan piti vaihtaa renkaat. 35-millinen sliksi oli aika surkea ajettava jo asfaltilla, joten kaapista kaivettiin Pappiskan lokareiden sisään sopivat 46-milliset kumitassut ja murjaistiin ne alle. Mokomat eivät tahtoneet nousta vanteelle millään - jalkapumpulla pusersin sisään lähemmäs seitsemän (7) baarin paineet ja silti takarengas jäi vielä vähän vajaaksi. Tunnin ähertelyn jälkeen renkaat lopulta istuivat lähes siedettävästi, joten se sai luvan kelvata. Jos rengas nyt vähän pompottaa, niin eihän sitä metsässä & polulla muun epätasaisuuden seasta huomaa. Satulakin on sitäpaitsi jousitettu!

Kiekot paikalleen ja menoksi! Ei. Takarengas ottikin kiinni lokasuojan takaosaan ja johonkin pulttiin. Takavalo, sepä se!. Mutta tämä taka-akselin etäisyyden säätö hoituu lähinnä ketjun pituutta muuttelemalla - jos ketjua lyhennettäisi, niin sehän ottaisi kiinni lokarin etuosaan. Hei, varastossahan piti olla yksi-piikki-enemmän -koon takahammasratas. Vaan ei mokoma ottanut löytyäkseen. Nythän oli siis jo perjantai-ilta ja kello kahdeksan korvilla. Lopulta huuteluihin vastasi partion jäsen Riku, joka pelasti tarjoamalla lainaan sopivan kokoisen hammasrattaan (21t) kello 22:30 illalla, sinne siis äkkiä sotkemaan, saahan tästä sopivan iltalenkinkin samalla!

Ratas sopi, mutta se oli liian kapea. Onneksi romuläjästä löytyi sellainenkin takapakka, jonka rattaiden välissä oli sopivia spacereita, ja hampaattomina sopivat tämän 21t-rattaan kaveriksi kuin nenä otsaan. Kiekko paikalleen, kireälle ja menoksi! Ulkona ehdittiin ottaa noin 100m pitkä koeajo, sillä samantien alkoi sataa kaatamalla näin keskiyön kunniaksi. Hyvä se on.

Aamulla sitten kasin jälkeen liikkeelle. Pappiska kyytiin ja nokka kohti Rokuaa. Sen verran totista touhua tämä on, ettei sinne asti olisi enää ehtinyt Pappiskalla sotkea, ja olisihan siinä antanut ehkä jo liikaa tasoitusta kilpakumppaneille.

Pappiska suorastaan hymyilee päästessään pitkästä aikaa matkailemaan!

Lähtöpaikalla Rokua Health & Spa -kylpylähotellin piha- ja parkkialueella oli jo täysi tohina päällä Partion yksinäisen edustajan saapuessa paikalle. Yksin ei tietenkään tarvinnut olla, sillä nostalginen Pappiska herätti huomattavaa hilpeyttä sankassa osallistujajoukossa, niin lukuisissa tutuissa kuin tuntemattomissakin. Tulipa Pappiska punnittuakin Köpin virallisessa punnituspisteessä: tulos 17,1kg pisti miettimään, josko Pappiska on jo liiankin kevyt ja joutaisi johonkin höyhensarjaan. Mahtoiko olla edes päivän painavin pyörä? No, nyt ei sentään ollut vakiovarustus, n. 2kg painava Kryptoniten New York, eräs firman jämäkimmistä lukoista tarakalla vakauttamassa menoa.

Matkaksi valikoitui 50km (kaksi kertaa 25km kierros), sillä pidempiäkään ei ollut tarjolla. Ja tällä matkalla oli paras kilometrihinta. Jälkikäteen sain kuitenkin kuulla, että joku oli tingannut mukaan vielä yhden 14km kierroksen, ja ajanut siten yhteensä 64km. Perhana.

Noh. Numerolappu pyörään ja lähtökarsinaan. Lähtölaukaus pamahti klo 11, ja sittenhän piti jo lähteä pian liikkeellekin. Eturivin paikat jätin suosiolla OTC:n kavereille, jotka ampaisivat laakista keulille ja lähdin seuraamaan kärkeä heti niskaan hengittäen noin 46 riviä kärkeä taaempaa luottaen väsytystaktiikkaan. Kyllä ne tuollaiset hötkyilijät ehditään kiinni saamaan!

OTC:n osasto - riviin järjesty! Kuva: Tarja Kivirinta

Rentoa ajelua pian lähtölaukauksen jälkeen. Kuva: Katri Ellilä

Pappiska oli nyt tosiaan elämänsä ensimmäisessä (kai nyt?) maastopyöräkilpailussa! Fillari kulki rennosti 46-21 -välityksellä aina kun reitti oli tasainen tai lievää alamäkeä. Sellaisia osuuksiahan ei Rokualla paljoa ole, vaan reitti koostuu tunnetusti 90-prosenttisesti ylämäestä ja hiekasta ;) Niissä parissa alamäessäkin virtaava vesi oli tehnyt polusta jokseenkin röykyttävää, ja Pappiskan lokarit rämisivät komeasti - eipähän tarvinnut soittokelloa!

46-millisissä renkaissa oli paineita yli kolme baaria, joka on maastoajoon aivan liikaa. Vaan pakko olla, tällä pyörällä ei hirveästi juurien ja kivien (eiku eihän siellä sellaisiakaan ole) kohdalla kevennellä vaan painetaan suoraan päin. Käärmeenpuremien välttämiseksi siis paineet korkealle ainakin renkaista. Kovista paineista ja kapeista renkaista seuraa myös se, että vähänkin hiekkaisemmassa mutkassa ja kaarteessa pohja sortuu renkaiden alta ja etenemisestä tulee varsin haastavaa.

Pöh, tuollainen on ihan liian teknistä analyysiä tämmöisestä retkestä. Kiiltonahkakengät (joissa oli kyllä klossit, mutta eipä ne auta kun ei ole lukkopolkimia) jalassa oli kiva rytyyttää menemään ja nauttia Rokuan upeista maastoista. Ylämäissä Pappiska osoitti painostaan huolimatta teränsä, ja eipä tainnut mäissä, niin ylä tahi ala-moisissa juuri kukaan koskaan ohi päästä, mitä nyt korkeintaan muutamassa jyrkimmässä tönkäreessä, joissa vääntö loppui kuskista. Alamäissä piti aluksi vähän varoa, sillä käytössähän oli vain jalkajarru takana, joten jos sattuukin tulemaan yllättävä mutka niin eipä olisi enää paljoa tehtävissä. Mutta kun linjat olivat näkösällä, niin anti mennä vaan. Yhtään osaa ei tainnut tippua matkan varrelle - reitille näkyi kyllä muilta osallistujilta tippuneen ainakin juomapullo, kaksi etulokasuojaa, sisuskumi ja geelipussi.

Vauhtia ylämäkeä varten! Riittääkö? Kuva: Tarja Kivirinta

No ei riittäny. Lusmu! Kuva: Tarja Kivirinta

Reitti oli muuttunut viime vuodesta. Ja ihan pirusti paremmaksi! Hiekassa ei tarvinnut kyntää lähellekään niin paljoa kuin viime vuonna, ja tilalle oli löydetty upeita uusia polkuja, kuten juurikin yo. kuvissa näkyvä pätkä.

Ensimmäiset 10-15 kilometriä oli hieman ikävän tuntuista puuhaa, mutta koneen lämmittyä ajo alkoi maistua ja Pappiskan maasto-ominaisuudetkin tuntuivat tulevan koko ajan paremmin esiin. Ajo sujui kokonaisuutena paljon mukavammin ja miellyttävämmin kuin edellisenä vuotena, mutta saattoihan tuo toki johtua kalustostakin. Nyt sitä oli kuitenkin kymmenisen kiloa enemmän :)

Leppoisaa vinoutunutta ajelua? Kuva: Tarja Kivirinta

Ajo maistuu, mustikoiden ja puolukoiden lisäksi. Kuva: Tarja Kivirinta

Kierroksen loppuosa on suht tasaista, ja vaikka siellä ajo soljuikin mukavasti, hävisi Pappiskalla selvästi tasaisella ajettaessa. No, mihis tässä kiire. Toisen kierroksen alkutaipaleilta muutama kammenpyöritys tallettui videollekin:

Elävää kuvaa Pappiskasta, klikkaahan!

Toiselle kierrokselle lähtiessä sain kuitenkin pari Rush Racingin paita päällä ajavaa tyyppiä kiinni, ja iskeydyin peesiin. Kuitenkin melkein heti kierroksen alussa toinen kaveri veti komeat OTB:t pehmeässä hiekkakohdassa suoraan edessäni, ja jäin siihen hetkeksi varmistamaan, että kaveri on kunnossa. Lopulta hiekasta nousi pystyyn käsi näyttäen kaiken olevan kunnossa, ja uskalsin itsekin jatkaa matkaa.

Sitten heti seuraavassa vedensyömässä alamäessä rytyyttäessä takakiekko pääsi ilmeisesti liikahtamaan, ja takarenkaan rullaavuus alkoi kärsiä huomattavasti renkaan reunan hangatessa lokarin kiinnikkeisiin. Ei muuta kun pyörä katolleen, 15mm avain repusta ja asemoimaan kiekkoa uudelleen paikalleen. Oli sen verran hyvännäköisiä puolukoita tarjolla, ettei siitä ihan heti malttanut matkaakaan jatkaa. Muualla reitin varrella oli myös hyviä mustikoita, nom nom!

Tästä eteenpäin ajo oli aika yksinäistä. Pisimmillä suorilla kaukana edessä vilahti joku, mutta lähes 45km kohdille sain ajella, ennen kuin takasuoralla näin vilahduksen valkoisesta paidasta kaukana edessä (mittasin tuon matkan myöhemmin kartalta olleen lähes puoli kilometriä). Voimia oli hyvin, joten ajattelinpa huvikseni jos tässä jotain loppukiriä yrittäisi vielä. Lopulta noin 200 metriä ennen maalia sain kaverin kiinni, ja ohittaessa sieltä karjaistiin sellaiset kannustushuudot, että itse Seppo Rätykin kalpenisi. Iso hatunnosto tästä! Iki-ihana 46-21 -välitys oli jo tehnyt kuluneesta lähes 50 kilometristä aikamoisen hauis- ja käsivarsitreenin ja nyt ensimmäistä kertaa koskaan kyynärtaipeet alkoivat krampata! Hupaisa fiilis! Matkaa maaliin oli enää tosiaan se n. 200 metriä, ja sehän vispattiin ja veivattiin niin lujaa, kuin käsistä (ja jaloista) vain lähti. Maaliin tultiin ajassa 2:40,36 ja sen jälkeen meni viitisen minuuttia, että kädet sai taas koukusta suoriksi tahi toisinpäin.

Loppukiri kramppaavin kyynärtaipein. Kuvat: Tarja Kivirinta

Maalissa oltiin siis noin 2h 40min lähdön jälkeen klo 13:40. Sijoituksesta ei tässä vaiheessa itsellä ollut mitään hajua - tavoitteena oli lähinnä ollut, etten olisi ehkä ihan viimeinen ja jotta reitistä pääsisi kunnialla läpi.

Maaliintulo tallentui myös viralliselle maalikameralle:

Virallinen maalikameroitu maalituuletus videolla, klik klik!

Kuulin maalissa, että palkintojenjako olisi kello 15. Sitä on aina mukava seurata, joten laskeskelin että tässä ehtii vielä hyvin käydä saunomassa ensin. Maalialueella tuli vielä rupateltua jonkin aikaa, ja sitten mars hakemaan saunakamppeet ja suihkun kautta saunaan! Teki hyvää, ja saunassakin sai kunnon löylyt. Palkintojenjako alkoi ja kilpasarjojen palkinnot jaettiin ensin alta pois.

Kilpasarjan kärki: Vas. 3. Kauppinen, 2. Tukki, 1. Kangaskokko. Kuva: O. Tukki 6v

Sitten tuli kuntosarjojen vuoro. Miesten 50 kilometrin matkan voittajaa kuulutettiin, mutta ei löytynyt. Toiseksi polki Antti-Olli Kauppinen ajalla 2:19,00 ja sitten kuuluttaja päästi suustaan seuraavaa: "kolmanneksi ajoi ja päivän virtuaalisen sisupuukon saa - Pekka Tahkola, Syöte MTB & Pappiskapartio". Aivan ällikällä lyöty Partion jäsen Pekka kampesi itsensä ylös penkistä pokaalia pokkaamaan - tulokset eivät näet tästä sarjasta olleet tulleet vielä, joten tämä oli aivan totaalinen yllätys :)

Pian palkintojenjaon jälkeen kävi ilmi, että ykköseksi tituleerattu ajaja olikin keskeyttänyt (tms) ja saanut loppuajakseen yhden kierroksen väliajan. Näinpä sijoituksemme Antti-Ollin kanssa nousivat pykälällä ylöspäin ja pystitkin kasvoivat hieman suuremmiksi. Komea kakkossija siis Pappiskalle ensimmäisistä maastokisoistaan!

Kotiinviemisinä komia pokaali!

Palkintojenjaon jälkeen syömään - osallistumismaksuun kuului kunnon monipuolinen lounasbuffetti ja kyllä olikin hyvää sapuskaa! Ruoan jälkeen Pappiska kyytiin, ja takaisin Ouluun

Kiitokset järjestäjille, reitti oli tosiaan selvästi parempi kuin viime vuonna ja miellyttävämpi ajaa. Niin ikään ajon jälkeiset sapuskat ansaitsevat erityisen kiitoksen.

Lisää kuvia:
- Katri Ellilä
- Tarja Kivirinta 1
- Tarja Kivirinta 2
- Tarja Kivirinta 3


Illalla Oulussa joimme Partion jäsen Rikun kanssa mitalipokaalikaakaot.

Pokaalikaakaopotretti.

Partio kiittää ja palaa asiaan ennalta määrittelemättömän ajanjakson jälkeen.